Kotoutumisen edistämisestä annetun lain muuttaminen, HE-luonnos

STTK:n lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle

Lausunto säästöjen toteuttamistavoista

Kotoutumislain kokonaisuudistus astuu voimaan 1.1.2025. Muutoksessa kunnat vastaavat kotouttamisesta ja sitä edistävien palveluiden järjestämisestä. Lakiuudistuksen tavoitteena oli muun muassa nopeuttaa maahanmuuttajien työllistymistä panostamalla alkuvaiheen kotouttamiseen. STTK on kannattanut näitä tavoitteita. STTK katsoo kuitenkin, että tässä esitetyt muutokset eivät ole omiaan nopeuttamaan työllistymistä tai tukemaan kotoutumista, vaan ne tulevat todennäköisesti hidastamaan kotoutujien siirtymistä työmarkkinoille.

Hallituksen esittämät säästötavoitteet, kuten korvausajan lyhentäminen kolmesta vuodesta vuoteen, tulevat todennäköisesti heikentämään kotouttamispalveluja.  Kotoutumisajan lyhentyminen vaikeuttaa erityisesti haavoittuvassa asemassa sekä heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden kotoutumista. Näin ollen muutokset tullevat toimimaan lain kokonaisuudistuksen tavoitteita vastaan. Muutokset ovat myös ristiriidassa hallitusohjelman tavoitteen kanssa, joka pyrkii ehkäisemään työperäistä hyväksikäyttöä. Kotouttamispalvelut ovat merkittävä keino tukea kotoutujan työelämäorientaatiota sekä tietämystä omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan työelämässä.

Maahan muuttaneiden työllistymisen tuki edellyttää usein monialaisia ja yksilöllisesti räätälöityjä palvelukokonaisuuksia, kuten kielikoulutusta, osaamisen päivittämisen mahdollisuuksia, yhteiskuntaorientaatiota sekä sosiaali- ja terveyspalveluja. Tukien leikkaaminen tulee todennäköisesti vaikeuttamaan monialaisten palveluiden tuottamista. Säästöt kohdistuvat esimerkiksi perheen- ja yksilön monialaiseen kotoutumissuunnitelmaan, kunnan laatimaan kotoutumisohjelmaan ja sen seurantavelvoitteeseen.

Seurantavelvoitteen poistaminen voi heikentää kuntien palvelujen kehittämistä sekä sellaista ohjausta, joka edellyttää ajantasaista käsitystä esimerkiksi kotoutujien työllistymisestä, osallistumisesta koulutukseen ja kielikoulutuksesta.

Lausunto laskennalliseen korvaukseen kohdistuvasta leikkauksesta (ml ns. korvausasetus)

STTK pitää kuntien kotouttamiskorvauksiin tehtäviä laskennallisia leikkauksia sekä kotoutujien toimeentulotukeen kohdistuvan kunnan rahoitusvastuun lisäämistä myös ajoituksellisesti ongelmallisena. Hallituksen budjettiriihessä linjaamiin lisäsäästöihin ei ole pystytty varautumaan kuntien vuoden 2025 budjeteissa.   

Lausunto kumottaviksi esitetyistä pykälistä (normin purku)

STTK huomauttaa, että kotouttamissuunnitelma on nykyisinkin kotoutujaa velvoittava ja velvoittavuus perustuu palveluihin osallistumiseen. Esimerkiksi toimeentulotuen perusosa alentaminen on mahdollista, mikäli kotoutuja laiminlyö kotoutumissuunnitelman laatimisen, ei osallistu siihen sisältyviin palveluihin tai ilmoittaudu työttömäksi työnhakijaksi. Velvoittavuus siis perustuu palveluiden tarjoamiseen ja niihin osallistumiseen. Käänteisesti mikäli palveluita ei tarjota, myös velvoittavuus heikkenee. Tältä osin hallituksen esitys toimii tavoitteitaan vastaa, koska sen tavoitteena on lisätä velvoittavuutta.   

STTK korostaa, että palveluiden tarjoamisvastuun karsimisesta seuraa todennäköisesti palveluiden heikkeneminen, mikä ei johda työllistymiseen vaan todennäköisesti hidastaa sitä. Kotoutujilla on aito tarve neuvonta- ja ohjauspalveluille sekä tulkkauspalveluille riippumatta siitä, tarjoavatko kunnat näitä palveluita. Muutoksen seurauksena voi olla työllisyyden heikentyminen ja palvelu- ja neuvontatyön siirtyminen kunnista muiden viranomaistahojen vastuulle.

Lausunto kevennettävistä tehtävistä (normin purku)

STTK pitää hankaloittavana kotoutumislain 15 § kumoamista. Kuntien ja hyvinvointialueiden väliseen yhteistyöhön kohdistuvan velvoittavuuden poistaminen laista voi heikentää palveluiden yhteensovittamista ja lisätä päällekkäistä työtä. Muutoksen vaikutuksia tulisikin arvioida perusteellisesti eri kotoutujaryhmien, ja heistä erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien sekä vaikeasti työllistyvien ryhmien osalta. Kotoutumislain 15 § suunnitteluvelvoitteen poistaminen ei ole myöskään omiaan tehostamaan palveluiden tarjoamista.  

Lisätietoja STTK:ssa: Taina Vallander







 

 

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue