Julkaisimme eilen 3.12. Helsingin Sanomien etusivulla ilmoituksen, jossa kerrottiin hallituksen lakihankkeesta vientivetoisesta työmarkkinamallista, ns. palkkamonttulaista. Palkkamonttulaki estäisi käytännössä naisvaltaisia aloja saamasta vientialoja suurempia palkankorotuksia.
Ilmoituksemme on herättänyt runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa. Jatkamme keskustelua asiantuntijamme varatuomari, erityisasiantuntija Jarkko Pehkosen blogikirjoituksella ”Palkkamonttulakia ja Ruotsin mallia palkkauksesta perustellaan harhaisella kuvalla Suomen julkisesta terveydenhuollosta”
Hallitus ja erityisesti työministeri Arto Satonen on perustellut palkkamonttulakia Ruotsin mallilla. Hänen mukaansa työvoimapula ja paikallisesti kohdennettavat palkanerät mahdollistaisivat jatkossa sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisten palkkakehityksen.
Hallituksen perusväittämä on, että työmarkkinat ovat vapaat markkinat ja työvoimapula nostaa palkkoja eli työnantajat kyllä nostaisivat palkkoja. Mutta miten näin edes voisi käydä, kun hyvinvointialueilla ei ole työnantajina taloudellista liikkumatilaa? Valtio myös puuttuu jatkuvasti hyvinvointialueiden toimintaan ja pakottaa hyvinvointialueet leikkaamaan menojaan kaikin keinoin.
Lisätietoja:
Tehyn erityisasiantuntija, varatuomari Jarkko Pehkonen, puh 040 5315464 jarkko.pehkonen@tehy.fi