Vientimalli romuttaa palkkatasa-arvon eteen tehdyn työn – ”Eduskunnan päätös vie tätä maata taaksepäin”

Eduskunta hyväksyi tiistaina vientimallilain. Ammattiliitto Jyty on päätökseen erittäin pettynyt. Vientimalli vaikeuttaa Jytyn näkemyksen mukaan huomattavasti palkkatasa-arvon saavuttamista.

Jytyn puheenjohtajan Jonna Voiman mielestä vientimallilakki romuttaa palkkatasa-arvon eteen tehdyn työn.

– Vientimalli vaikeuttaa huomattavasti naisvaltaisten alojen palkkaneuvotteluja ja ylipäätään palkkatasa-arvon saavuttamista. Eduskunnan tämänpäiväinen päätös vie tätä maata taaksepäin, Voima sanoo.

Kunta- ja hyvinvointialan vuoden 2022 sopimusratkaisujen on esimerkiksi arvioitu kaventavan naisten ja miesten palkkaeroa lähes 1,8 prosenttiyksikköä.

– On epätodennäköistä, että tällaisiin sopimuksiin jatkossa päästään, kun sovittelijan kädet on sidottu vientialojen palkkaratkaisuun, Voima toteaa.

Voiman mielestä päätös kertoo karua kieltä siitä, kuinka maan poliittiset päättäjät suhtautuvat palkkatasa-arvon ja samapalkkaisuuden edistämiseen.

– Hallituksen tavoitteena on kaventaa sukupuolten välistä palkkaeroa. Päätökset sen sijaan sotivat tätä tavoitetta vastaan, Voima huomauttaa.

– Tämä on surullinen päivä monelle matalapalkka-alalla työskentelevälle, Voima sanoo.

Lue lisää: Miksi vientimalli on Suomelle virhe?  

Lisätietoja: Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.

Ajankohtaista

16.4.2025

Varmaa on vain epävarmuus

Lue
15.4.2025

Erto on tänään ilmoittanut henkilöstöalan työt historialliseen lakkoon

Lue
15.4.2025

Tehy: Hallituksen puoliväliriihessä ei voi enää leikata lisää sote-palveluista – antaako Petteri Orpo hyvinvointialueille lisäaikaa talouden sopeuttamiseen – myös verotusta on kehitettävä oikeudenmukaisemmaksi

Lue
15.4.2025

Kasvun eväitä etsimässä

Lue
14.4.2025

Tehy faktantarkisti työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteen väitteet – ”TEM levittää virheellistä tietoa, ei kestä merivettä”

Lue
14.4.2025

Kasvun eväät – näkemyksiä elinkeinopolitiikan kehittämiseen

Lue
14.4.2025

Kansa nousi hallituksen linjaa vastaan ja äänesti vanhusten, lasten ja vammaisten puolesta

Lue
11.4.2025

Kauppasodan seurauksena kauppasopimusten kulta-aika

Lue