Lotta Nuotio Tehyn vastaavaksi viestintäasiantuntijaksi 

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehyn vastaavana viestintäasiantuntijana on aloittanut tammikuun alussa Lotta Nuotio.  

Lotta Nuotio on tehnyt monipuolisen ja kansainvälisen uran viestinnän ja journalismin parissa. Tehyyn Nuotio siirtyy ulkoministeriöstä, jossa hän toimi pitkään viestintäosastolla tiiminvetäjänä ja ulkoministeriön julkaiseman Kauppapolitiikka-median päätoimittajana. Koulutukseltaan Nuotio on valtiotieteiden maisteri.  

– On innostavaa ja myös kunnia-asia päästä taitavan ja kokeneen viestintätiimin jäseneksi. Haluan osaltani työskennellä sen eteen, että yhdessä teemme vaikuttavaa viestintää sekä Tehyn jäsenille että laajemmin koko yhteiskuntaan, Nuotio sanoo.  

Tehyssä Nuotio liittyy viestintätiimiin, jota vetää viestintäpäällikkö Olga Gassen.  

– Aika, jossa elämme, vaatii vaikuttavaa ja monipuolista viestintää, ja siksi olemme vahvistaneet tiimiämme entisestään. Joukkoomme liittyi kokenut yhteiskunnallinen viestijä, joka tulee tekemään tiiviisti yhteistyötä myös median kanssa, Gassen toteaa. 

– On tehyläisille aivan upea uutinen, että saimme Lotta Nuotion Tehyyn. Hänen viestinnällinen osaamisensa auttaa ajamaan tehyläisten etua työelämässä, sanoo Tehyn viestintäjohtaja Jessikka Aro

Yhteystiedot: Vastaava viestintäasiantuntija Lotta Nuotio, p. 09 54227189, etunimi.sukunimi@tehy.fi

Tehy on sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutettujen ammattijärjestö – 160 000 jäsenen yhteisö ja edunvalvoja. Tunnemme alamme, ajamme rohkeasti etuamme ja olemme lähellä. Olemme muutosvoima ja paremman työelämän edistäjä. www.tehy.fi

Ajankohtaista

26.3.2025

Työttömyysturvan yhdistelmävakuutuksen mallin valmistelu

Lue
26.3.2025

Kelassa syntyi työehtosopimus

Lue
25.3.2025

Pro ilmoitti uudesta lakosta suunnittelu- ja konsulttialalle

Lue
25.3.2025

Rapautuuko luottamus soteen? 

Lue
21.3.2025

Kelan tes-neuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos

Lue
20.3.2025

Maailman parhaat ansaitsevat parempaa – Tehyn kampanja nostaa alan ammattilaisten äänen kuuluviin

Lue
20.3.2025

Tehy: Hallituksen lakiesitys ensihoitajien suojelemiseksi riittämätön – Sote-alan väkivallan vastaiseen työhön tarvitaan samanlaiset standardit kuin teollisuudessa

Lue
20.3.2025

Sovitun täytyy pitää

Lue