Mikä riittää – vai riittääkö mikään?

Heikko ostovoimakehitys on johtanut palkankorotuspaineisiin.

Tämän hallituskauden aikana elinkeinoelämä ja yrittäjäjärjestöt ovat saaneet lähes kaiken haluamansa. Monet pitkään tavoitellut lainsäädäntömuutokset on toteutettu hallitusohjelman perusteella maksimaalisesti, ja rakenteelliset muutokset työlainsäädäntöön ja työmarkkinoiden sopimusjärjestelmään ovat olleet suuria.  

Palkansaajapuolen näkökulmasta hallitusohjelma on ollut poikkeuksellisen epätasapainoinen. Ay-liike on ilmaissut tyytymättömyytensä monin tavoin ja järeinkin keinoin, mutta hallitus ei meitä ole kuunnellut. Hallitus on toteuttanut puolueidensa perimmäisiä ideologioita, ja palkansaajien näkemykset ovat kaikuneet kuuroille korville. 

Hallituskauden aikana on rajoitettu työtaisteluoikeutta, kiristetty roimasti siihen liittyvää seuraamusjärjestelmää ja pyritty rajoittamaan valtakunnansovittelijan toimintaedellytyksiä. Tätä kirjoitettaessa eduskuntakäsittelyssä on yhteistoimintalain soveltamisalan nostaminen ja neuvotteluaikojen puolittaminen. Lainvalmistelussa on vielä työtaisteluoikeutta rajoittava suojelutyöhanke sekä tasa-arvon näkökulmasta hyvin ongelmallinen määräaikaisten työsuhteiden perusteiden väljentäminen ja henkilöperusteisen irtisanomisperusteen heikentäminen. Eikä siinäkään vielä kaikki.  

Hallituskauden aikana on rajoitettu työtaisteluoikeutta, kiristetty roimasti siihen liittyvää seuraamusjärjestelmää ja pyritty rajoittamaan valtakunnansovittelijan toimintaedellytyksiä.

Hallitusohjelman mukaan työmarkkinauudistukset ovat välttämättömiä ja niillä tuetaan hyvää työllisyyskehitystä. Näin siitä huolimatta, että valtiovarainministeriön laskelmien ja lakihankkeiden vaikutusarviointien mukaan työlainsäädännön muutoksille ei ennakoida juurikaan työllisyysvaikutuksia. Vaikka hankkeiden työllisyysvaikutukset ovat olleet vähäisiä, niillä tulee epäilemättä olemaan vaikutuksia tulonjakoon. 

Suurempia työllisyysvaikutuksia on kaavailtu sen sijaan erilaisiin sosiaaliturvaa koskeviin leikkauksiin, joiden alkuperäinen säästötavoite oli yli 1.5 miljardia euroa. Julkisen talouden tilasta on kirjoitettu mediassa synkin sanakääntein ja tasapainotustarvetta toki onkin. Säästetty ja peloteltu on kuitenkin jo niin paljon, että kansalaiset ovat ryhtyneet varautumaan huonoihin aikoihin. Kalliimpia hankintoja lykätään, millä on luonnollisesti vaikutus kotimaiseen kysyntään.   

Samaan aikaan viime vuosien talouden voimakkaat suhdannevaihtelut, inflaatiokehitys ja palkankorotustason kohtuullisuus ovat johtaneet ostovoimakehityksen heikkenemiseen. Toimeentulon kanssa kamppaillaan yhä useammassa kodissa. 

Milloin on hyvä hetki kunnon palkankorotuksille?

Heikko ostovoimakehitys on johtanut palkankorotuspaineisiin. 

Veronmaksajain keskusliiton laskelmien mukaan keskituloisen palkansaajan nettopalkan ostovoima oli korkean inflaation jäljiltä vuonna 2023 yli kuusi prosenttia matalampi kuin vuonna 2020. Palkan ostovoima oli edellisen kerran ollut matalampi 15 vuotta aiemmin vuonna 2008.

Työmarkkinoilla tiedetään varsin hyvin, että työnantajilla ei ole koskaan hyvää hetkeä kunnon palkankorotuksille. Joko on niin, että noususuhdanteessa ei saa heikentää kustannuskilpailukykyä tai sitten niin, että laskusuhdanteessa ei saa heikentää kustannuskilpailukykyä. Koskaan ei sovi.

Samaan aikaan Suomen kustannuskilpailukyky on säilynyt valtiovarainministeriön mukaan kohtuullisen hyvänä ja tukee vientiä, kun kysyntä vientimarkkinoilla elpyy. Yrityskohtaisissa työehtosopimuksissa hyvä kehitys on jo näkynyt sopimusratkaisuissa, joilla on pyritty kuromaan umpeen syntynyttä ostovoimakuoppaa.

Joku voisi kuvitella, että elinkeinoelämä tässä tilanteessa kantaisi viimein kortensa kekoon kotimaisen kysynnän ja kansallisen yhtenäisyyden rakentamiseksi neuvottelukierroksen aikana. Mutta ei siltä näytä. Elinkeinoelämän keskusliitto koordinoi sopimuksia tiukasti, eikä neuvottelukierroksen alkupuolella tunnu syntyvän sopimusratkaisuja. Sopimussuma seisoo ja aiheuttaa lisääntyviä työtaisteluja työmarkkinoille.

Liittojen työ ostovoiman umpeen kuromiseksi siis jatkuu. Hyvä niin, sillä suomalainen työntekijä on palkkansa ansainnut.

Minna Ahtiainen
Kirjoittaja on STTK:n edunvalvonnasta vastaava johtaja