ARA julkaisi 10. helmikuuta vuoden 2024 asunnottomuusselvityksen. Sen luvut ovat karua luettavaa. Suomessa asunnottomuuden mittaushistoria ulottuu vuoteen 1986 ja ensimmäistä kertaa yli kymmenen vuoteen asunnottomuus kääntyi kasvuun. 1990-luvun lama on edellinen kerta, kun asunnottomuuden lasku on merkittävästi pysähtynyt.
Asunnottomiksi määritellään ihmiset, joilla ei ole omaa asuntoa (vuokra- tai omistusasuntoa). Pitkäaikaisasunnottomaksi katsotaan puolestaan ihmiset, jotka ovat olleet asunnottomia vähintään vuoden tai toistuvasti asunnottomana viimeisen kolmen vuoden aikana.
ARA:n selvitys tarkastelee syitä asunnottomuuteen kuntakohtaisesti. Kunnat ilmoittivat suurimmiksi syiksi pienten ja kohtuuhintaisten asuntojen puutteen, heikennykset sosiaaliturvassa ja toimeentulotukikäytännöissä, korkeiksi kasvaneet asumis- ja elinkustannukset sekä maksuhäiriöiden ja vuokravelkojen lisääntymisen.
Muutos ei kuitenkaan koske vain suuria kaupunkeja, vaan myös pienemmät kunnat ilmoittivat kohtuuhintaisten asuntojen puutteesta.
Viidennes yksinelävistä asunnottomista oli Helsingissä. Seuraavaksi eniten asunnottomia oli Turussa, Espoossa ja Tampereella. Nämä neljä kaupunkia kattavat yhdessä yli puolet maan asunnottomuudesta. Muutos ei kuitenkaan koske vain suuria kaupunkeja, vaan myös pienemmät kunnat ilmoittivat kohtuuhintaisten asuntojen puutteesta. Vuonna 2024 asunnottomuustilastoissa nousee myös uusi ryhmä: pienituloiset, joilla ei ole muita merkittäviä haasteita, kuten päihdeongelmaa.
Hallituksen tavoite poistaa pitkäaikaisasunnottomuus vuoteen 2027 mennessä on äärimmäisen kannatettava, mutta samaan aikaan sen muut päätökset valitettavasti vesittävät tavoitteen toteutumisen. Hallituksen sosiaaliturvaleikkausten seurauksena esimerkiksi asumistuen määrää on leikattu. Tämä asettaa pienituloiset heikompaan asemaan. Moni kunta on esittänyt huolensa, ettei Kelan tukien rajoihin meneviä asuntoja ole tarjolla ollenkaan tai riittävästi.
Samaan aikaan olemme Suomessa kulkeneet kohti markkinavetoista asuntotarjontaa. Ongelmana on, ettei markkinaehtoista asuntorakentamista laskusuhdanteessa synny, vaikka asuntotarve ei ole kadonnut minnekään. Kohtuuhintaisia asuntoja ei riitä kaikille niitä tarvitseville eikä niiden rakennusvauhti ole riittävä. Kohtuuhintaisten ja laadukkaiden asuntojen puute vaivaa lähes koko Suomea.
Ongelmana on, ettei markkinaehtoista asuntorakentamista laskusuhdanteessa synny, vaikka asuntotarve ei ole kadonnut minnekään.
Kunta- ja aluevaalien lähestyessä on hyvä miettiä, mitä kunnissa ja alueilla voidaan tehdä asunnottomuuden poistamiseksi. Kuntien ja hyvinvointialueiden on sitouduttava asunnottomuuden poistamiseen ja ennaltaehkäisemiseen.
Kunnat voivat vaikuttaa kohtuuhintaiseen asuntotarjontaan muun muassa huolehtimalla tonttitarpeesta ja varmistamalla, että yleishyödyllisillä yhteisöillä on mahdollisuudet rakentamiseen. Myös pohtimalla kaavoituksen tiukkuutta ja suosimalla sallivaa kaavoitusta ja rakennusvalvontaa vaikutetaan asuntojen saatavuuteen. Valintoja on kaavoittaessa tehtävä, esimerkiksi maan tasalla sijaitsevat parkkipaikat vievät arvokasta tilaa asuntorakentamiselta.
Ulla Hyvönen
Kirjoittaja on STTK:n asiantuntija