Hyvinvointialueilla joudutaan keskittymään selviämiseen säästöpaineissa peruspalveluiden ja niiden kehittämisen sijaan. Alueiden sote-alan työntekijät kertovat uupumuksesta ja jopa potilasturvallisuuden vaarantumisesta. Tämä käy ilmi Tehyn teettämästä kyselystä, jossa selvitettiin ensi kertaa laajasti alan työntekijöiden kokemuksia hyvinvointialueuudistuksen jälkeen.
Vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä siirtyi 21 uudelle hyvinvointialueelle vuoden 2023 alusta. Tehyn teettämästä selvityksestä ilmenee, että hyvinvointialueiden alku on ollut työntekijöille raskas säästöpaineiden ja niiden tuoman epävarmuuden vuoksi. Tehyläiset hoitajat ovat huolissaan sekä omasta jaksamisestaan että potilasturvallisuudesta.
Peräti 71 prosenttia kyselyyn vastanneista kokee toiminnan sujuvuuden heikentyneen organisaatiossaan, 64 prosenttia ilmoittaa työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin laskeneen ja lähes puolet (47 prosenttia) kertoo työtehtävien mielekkyyden heikentyneen. Eniten työssä kuormittavat kiire, liian vähäinen määrä henkilöstöä ja liika hallinnollinen tekeminen.
– Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat olleet jo pitkään alibudjetoituja. Nyt päälle on lisätty vielä säästöpaineet. Budjettialijäämän paikkaamiseen tarvitaan aikaa ja harkittuja toimenpiteitä. Hätiköidyt ratkaisut voivat johtaa kalliimpiin ratkaisuihin. Nyt on tärkeää taata työrauha, jotta hyvinvointialueiden kehittäminen voi jatkua ja toiminta saadaan kuntoon, sanoo Tehyn yhteiskuntasuhdejohtaja Kirsi Sillanpää.
Harva uskoo jaksavansa työssä
Tilanne on johtanut alalla siihen, että usko jaksamiseen on hukassa. Vain runsas neljännes (28 prosenttia) kyselyyn vastanneista uskoo jaksavansa työuransa loppuun saakka. Erityisen huolestuttavia ovat nuorten vastaukset: alle 30-vuotiaista vain 12 prosenttia katsoo, että jaksaa alalla koko työuransa. Raskaiden koronavuosien jälkeen on kuitenkin vihdoin nähtävissä pientä parannusta työhyvinvointiin liittyvissä vastauksissa.
– Nyt ei pidä millään tavalla entisestään heikentää työntekijöiden luottamusta, esimerkiksi hallituksen ajamat muutokset määräaikaisuuksiin on syytä jättää tekemättä. Sote-alalle on saatava tarpeeksi rahaa ja työolot kuntoon, järjestelmällä ei ole varaa menettää koulutettuja osaajia. Lopulta kysymys on siitä, että kansalaiset saavat palvelut, joihin jokaisella on oikeus, Sillanpää korostaa.
Kyselyssä selvitettiin hyvinvointialueuudistuksen vaikutuksia myös palvelujärjestelmään. Uudistuksen koetaan vaikuttaneen siihen kielteisesti, sillä peräti 78 prosenttia kyselyyn vastanneista kokee palvelun saatavuuden laskeneen ja 66 prosenttia laadun heikentyneen.
Tehy teetti selvityksen syksyllä 2024 hyvinvointialueilla työskentelevien tehyläisten parissa. Selvityksen toteutti Aula Research Oy sähköisenä kyselynä, jonka otanta oli 19 999 ja johon vastasi yhteensä 5157 tehyläistä. Vastausprosentiksi muodostui 26.
Lisätietoja: Tehyn yhteiskuntasuhteiden johtaja Kirsi Sillanpää, p. 040 820 7848, etunimi.sukunimi@tehy.fi
Olemme sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutettujen ammattilaisten rohkea edunvalvoja. Tunnemme alamme ja vaikutamme yhdessä, jotta työehdot ja palkat saadaan paremmiksi. Muutamme työelämää ja yhteiskuntaa tänäkin vuonna neuvottelemalla jäsentemme puolesta. www.tehy.fi