eduskuntavaalit

Eduskuntavaalit järjestetään joka neljäs vuosi. Eduskuntavaaleilla valitaan Suomen eduskuntaan 200 kansanedustajaa. Äänioikeutettuja ovat kaikki 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset.

Kansanedustajat valitaan vaalipiireittäin muodostetuista vaaliliitoista käyttäen suhteellista vaalitapaa.

Keväällä 2023 järjestetään seuraavat eduskuntavaalit. Olemme tilanteessa, jossa Suomen kestävyyttä haastavat talouden, väestörakenteen ja teknologian murros sekä ilmastonmuutos. Terveys- ja turvallisuusuhat sekä kansainvälisen talouden kriisit pakottavat arvioimaan uudelleen toimintatapoja ja käsityksiä maailmasta.

Suomen kestävyys nojaa demokraattiseen päätöksentekoon, luottamukseen, yhteistyöhön sekä osaamiseen. Toimivan hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareita on vaalittava jatkossakin. Muutoksen on oltava harkittua ja oikeudenmukaista.

Uskomme, että onnistumisen ytimessä on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä. Tutustu STTK:n tavoitteisiin: Kohti eduskuntavaaleja.

 

STTK tavoitteet hallitusohjelmaan 2019

| 5.10.2018

STTK edustaa työtä tekeviä yhteiskunnan vastuunkantajia, joiden työ vaikuttaa suomalaisten  elämässä joka päivä, kaikissa elämän vaiheissa. STTK:laisten menestys... Lue lisää

Blogi

Voiko populismin popularisoida?

| 8.6.2018

Jos perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren puheista ei ole juuri muuta jäänyt mieleen, niin ehkä kuitenkin tokaisu: ”Hei, tää... Lue lisää

Tiedote

STTK:n puheenjohtaja: Vaalitulos ei muuta sitä, mitä Suomi tarvitsee

| 20.4.2015

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola korostaa, että vaikka tulevassa uudessa hallituksessa joukkueet vaihtuvat, Suomen peli on sama.– Uusi hallitus... Lue lisää

Tiedote

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Kansalaiskriittisyys ei saa kanavoitua nukkuvien puolueeseen

| 16.4.2015

Suomi saa sunnuntaina uuden eduskunnan. STTK:n puheenjohtaja Antti Palola toivoo kaikkien palkansaajien äänestävän ja omalta osaltaan vahvistavan kansanvaltaa.–... Lue lisää

STTK:n verotavoitteet: Oikeudenmukainen ja kannustava verotus

| 19.1.2015

STTK:n verotavoitteet 2015 eduskuntavaalien jälkeiseen hallitusohjelmaan.