eduskuntavaalit

Eduskuntavaalit järjestetään joka neljäs vuosi. Eduskuntavaaleilla valitaan Suomen eduskuntaan 200 kansanedustajaa. Äänioikeutettuja ovat kaikki 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset.

Kansanedustajat valitaan vaalipiireittäin muodostetuista vaaliliitoista käyttäen suhteellista vaalitapaa.

Keväällä 2023 järjestetään seuraavat eduskuntavaalit. Olemme tilanteessa, jossa Suomen kestävyyttä haastavat talouden, väestörakenteen ja teknologian murros sekä ilmastonmuutos. Terveys- ja turvallisuusuhat sekä kansainvälisen talouden kriisit pakottavat arvioimaan uudelleen toimintatapoja ja käsityksiä maailmasta.

Suomen kestävyys nojaa demokraattiseen päätöksentekoon, luottamukseen, yhteistyöhön sekä osaamiseen. Toimivan hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareita on vaalittava jatkossakin. Muutoksen on oltava harkittua ja oikeudenmukaista.

Uskomme, että onnistumisen ytimessä on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä. Tutustu STTK:n tavoitteisiin: Kohti eduskuntavaaleja.

 

Tiedote

STTK: Puolueiden keskityttävä eduskuntavaaleissa palkansaajien huoliin

| 15.9.2022

STTK:n tavoitteet ensi huhtikuun eduskuntavaaleihin on julkaistu. Suomalaisten sisua ja kestävyyttä haastavat monet kriisit ja murrokset, jotka pakottavat... Lue lisää

STTK:n tavoitteet eduskuntavaaleihin 2023 ‒ Hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä

Elena Gorschkow | 13.9.2022

Suomen kestävyyttä haastavat talouden, väestörakenteen ja teknologian murros sekä ilmastonmuutos. Terveys- ja turvallisuusuhat sekä kansainvälisen talouden kriisit pakottavat... Lue lisää

Gorschkow, Elena

Elena Gorschkow | 11.11.2019

Suunnittelen ja toteuttan STTK:n vaikuttamistyötä yhdessä johdon, asiantuntijoiden ja jäsenliittojen kanssa. Juon paljon #kahvia ja olen ihmisihminen. ,... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

SuPer hallitusohjelmasta: Hoitajamitoitus voidaan korjata

| 4.6.2019

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer kiittää hallitusneuvottelijoita hoitajamitoituksen ja palkkatasa-arvon linjauksista, esittää toimenpiteitä hoitoalan koulutuksen ja arvostuksen kehittämiseksi... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Tehy tyytyväinen hallitusohjelmaan: Tasa-arvo ja naisten asema vahvistuu

| 3.6.2019

– Olen erittäin iloinen siitä, että Suomi halutaan hallitusohjelmassa nostaa tasa-arvon kärkimaaksi. Tasa-arvokysymykset ja naisten aseman parantaminen näkyvät... Lue lisää

Tiedote

STTK kiittää hallitusohjelman tavoitteita työllisyyden ja ilmastopolitiikan vahvistamiseksi

| 3.6.2019

STTK on tyytyväinen, että Suomeen saadaan laajapohjainen enemmistöhallitus.– Talous-, työllisyys-, EU- ja ilmastopolitiikan haasteet eivät odota. On tärkeää,... Lue lisää