Euroopan unioni

Euroopan unioni on taloudellinen ja poliittinen yhteistyöliitto. EU:n jäseniä ovat 27 Euroopan valtiota, jotka täyttävät yhteisesti asetetut taloudelliset ja demokraattiset kriteerit jäsenyydelle. Unionilla on laaja toimivalta, johon kuuluu tärkeinä alueina yhteiset sisämarkkinat, yhteinen rahaliitto, yhteinen maatalouspolitiikka ja kauppapolitiikka.

Euroopan unioni vaikuttaa laajasti yhteiskuntaan ja työelämään. Kehittyvä työelämän lainsäädäntö ja EU:n sopimus- ja neuvottelujärjestelmän (sosiaalinen vuoropuhelu) vahvistuminen täydentävät suomalaisten palkansaajien edunvalvontaa ja antavat heille oikeuksia koko EU-alueella. Yhteistyö luo myös vakautta ja turvallisuutta. EU on väline vaikuttaa maailmanlaajuisiin kysymyksiin, kuten ilmastonmuutoksen torjuntaan tai pakolaisuuden syihin. Näihin kysymyksiin Suomi on liian pieni luomaan ratkaisuja yksin.

Unionin keskeisiä toimielimiä ovat eurooppalaisissa vaaleissa valittava Euroopan parlamentti, Eurooppa-neuvosto, joka muodostuu jäsenmaiden valtio- ja päämiehistä, Euroopan unionin neuvosto, joka edustaa jäsenmaiden hallituksia sekä Euroopan komissio, joka valmistaa ehdotuksia uudeksi EU-lainsäädännöksi ja parlamentin ja neuvoston hyväksyttäväksi.

Muita tärkeitä EU-toimielimiä ovat Euroopan unionin tuomioistuin ja Euroopan keskuspankki.

Suomalaisten palkansaajien edunvalvontaa Brysselissä tekeeSAK:n ja STTK:n yhteinen edustusto FinUnions sekä Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö ETUC.

Tiedote

Väärinkäytöksistä ilmoittavien suojaa koskeva lakiehdotus jäämässä puolitiehen

| 5.7.2021

SAK, Akava ja STTK moittivat lakiluonnosta Euroopan unionin ja kansallisen oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta puutteelliseksi. Ehdotetulla lailla on tarkoitus panna täytäntöön Euroopan unionin asiaa koskeva direktiivi.... Lue lisää

Uutinen

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös korostaa lakko-oikeutta

Maria Häggman | 11.6.2021

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuore tuomio toteaa, että lakko-oikeus on etusijalla suhteessa yhteismarkkinoiden taloudellisiin vapauksiin. Tuomiossa todetaan, että yritysten sijoittautumisvapaus... Lue lisää

Uutinen

Palkka-avoimuuden lisääminen on tehokas keino edistää samapalkkaisuutta

| 2.6.2021

Euroopan komissio esitti 4.3.2021 sitovia toimenpiteitä palkka-avoimuuden edistämiseksi Euroopassa. FinUnions pitää esitystä tärkeänä ja oikeansuuntaisena, mutta katsoo, että... Lue lisää

Uutinen

EU:n finanssipolitiikan sääntöjä uudistettava nopeasti

| 26.5.2021

• Velkasäännöstä on luovuttava.• Alijäämäsäännön mahdollistettava julkiset investoinnit.• Vaihtotaseiden hallinta vahvemmin mukaan sääntökehikkoon. FinUnionsin jäsenjärjestöt SAK ja STTK... Lue lisää

Blogi

EU on tärkeämpi kuin koskaan – meillä kritiikki voimistuu

Maria Häggman | 9.5.2021

EU-keskustelu on ollut Suomessa vilkkaampaa kuin aikoihin. Sitä ovat vauhdittaneet yhteiset koronakriisin hoitamiseksi tehdyt toimet, EU:n budjettineuvottelut sekä... Lue lisää

Blogi

Porton EU-huippukokouksen ajoitus on täydellinen

Maria Häggman | 6.5.2021

Eurooppalainen sosiaalisten asioiden huippukokous järjestetään tulevana viikonloppuna Portugalin toiseksi suurimmassa kaupungissa, Portossa. Kokous on jatkoa vastaavalle Göteborgissa vuonna... Lue lisää