häirintä

Häirintä on järjestelmällistä ja jatkuvaa kielteistä toimintaa tai käyttäytymistä, joka voi haitata työntekijän terveyttä tai vaarantaa sen. STTK ei hyväksy häirintää missään muodossa.

Häirintää on esimerkiksi toistuva uhkailu, pelottelu, ilkeät ja vihjailevat viestit, väheksyvät ja pilkkaavat puheet, työnteon jatkuva perusteeton arvostelu ja vaikeuttaminen, maineen tai aseman kyseenalaistaminen, työyhteisöstä eristäminen ja seksuaalinen häirintä.

Häirintään voi liittyä myös työnjohto-oikeuden väärinkäyttöä. Tällaista voi olla esimerkiksi toistuva perusteeton puuttuminen työntekoon, työtehtävien laadun tai määrän perusteeton muuttaminen, sovittujen työehtojen muuttaminen laittomin perustein, epäasiallinen työnjohtovallan käyttäminen tai nöyryyttävä käskyjen antaminen.

Uutinen

Satavuotias ILO valmistelee sopimusta koskien väkivallan ja häirinnän torjuntaa työelämässä

| 10.6.2019

International Labour Organisation eli ILO täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Kansainvälinen työjärjestö kokoontuu konferenssiin Geneveen 10.-21.6. Työkonferenssissa äänestetään... Lue lisää

Blogi

Kansainvälinen työjärjestö 100 vuotta – ILOn juhlavuoden työkonferenssi alkaa

| 10.6.2019

Kansainvälisen työjärjestö ILO:n vuosittainen työkonferenssi keskittyy tänä vuonna väkivallan ja häirinnän ehkäisemiseen työelämässä sekä työn tulevaisuutta koskeviin teemoihin.... Lue lisää

Blogi

Työelämän murheet yhdistävät ILOssa

| 1.6.2018

Parhaillaan on meneillään 107. ILOn kansainvälinen työkonferenssi Genevessä. ILO (International Labour Organization) on YK:n alainen järjestö, joka luo... Lue lisää

Blogi

Epäasiallinen kohtelu ja häirintä kuriin

| 10.4.2018

Viime aikoina on noussut julkisuudessa esiin toinen toistaan ikävämpiä epäasiallisen kohtelun ja häirinnän tapauksia työpaikoilta. Karmaisevia ovat erityisesti... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Pardia jäsentutkimus: Työpaikoilla on liikaa epäasiallista kohtelua

| 12.3.2018

Työhön liittyvä epäasiallinen kohtelu on yleisempää (43 %) kuin henkilöön liittyvä (34 %). Pardialaisten työpaikoilla vastaajista puolet (51... Lue lisää

Uutinen

Kuinka toimit, jos joudut seksuaalisen häirinnän kohteeksi

| 8.3.2018

• Puutu häirintään heti ja kiellä häiritsijää jatkamasta. Kerro selkeästi, että koet hänen käytöksensä häiritseväksi. • Jos häirintä... Lue lisää