häirintä

Häirintä on järjestelmällistä ja jatkuvaa kielteistä toimintaa tai käyttäytymistä, joka voi haitata työntekijän terveyttä tai vaarantaa sen. STTK ei hyväksy häirintää missään muodossa.

Häirintää on esimerkiksi toistuva uhkailu, pelottelu, ilkeät ja vihjailevat viestit, väheksyvät ja pilkkaavat puheet, työnteon jatkuva perusteeton arvostelu ja vaikeuttaminen, maineen tai aseman kyseenalaistaminen, työyhteisöstä eristäminen ja seksuaalinen häirintä.

Häirintään voi liittyä myös työnjohto-oikeuden väärinkäyttöä. Tällaista voi olla esimerkiksi toistuva perusteeton puuttuminen työntekoon, työtehtävien laadun tai määrän perusteeton muuttaminen, sovittujen työehtojen muuttaminen laittomin perustein, epäasiallinen työnjohtovallan käyttäminen tai nöyryyttävä käskyjen antaminen.

Hyvä käytös sallittu – häirintä kielletty!

| 17.11.2013

Ohjeita työpaikoille sukupuolisen häirinnän ja ahdistelun varalta.