Yliopistojen rahoitusmalli
STTK:n lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle 1. Asetusluonnoksen 5 §:ssä esitetään, että yliopistolain 49 §:n 3 momentissa tarkoitetusta perusrahoituksesta... Lue lisää
STTK:n lähtökohta on, että jokaisella on oikeus koulutukseen ja jatkuvaan oppimiseen. Osaaminen luo pohjan sivistykselle ja aktiiviselle kansalaisuudelle, ja on yksilön turvana muuttuvassa työelämässä. Koulutuksellisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden vahvistaminen tulee olla keskeinen koko koulutusjärjestelmän kehittämistä ohjaava periaate.
Koulutuspolitiikalla vaikutetaan yhteiskunnan tulevaisuuteen pitkällä aikavälillä. Koulutus tulee nähdä investointina ja koulutusta tulee kehittää pitkäjänteisesti turvaamalla toiminnan resurssit ja koulutuksen laatu.
STTK:lle on tärkeää, että koulutusta kehitetään pitkäjänteisesti ja kokonaisvaltaisesti huomioiden kaikki koulutusasteet aina varhaiskasvatuksesta toisen asteen koulutukseen ja korkeakoulutukseen. Koulutuspoliittisilla päätöksillä voidaan esimerkiksi ehkäistä syrjäytymistä, parantaa koulutuksen tasa-arvoa ja kasvattaa väestön osaamistasoa. Lyhyen aikavälin koulutuspoliittisilla päätöksillä huolehditaan muun muassa osaavan työvoiman saatavuudesta.
Tulevaisuuden työpaikka on oppimisympäristö, jossa kaikilla on mahdollisuus oman osaamisen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Työelämässä tarvitaan yhä enemmän ja joustavampia keinoja päivittää osaamista. Työpaikoilla tulee vahvistaa henkilöstön osaamista systemaattisesti esimerkiksi osaamiskartoitusten ja koulutussuunnitelmien avulla ja yhteistyössä henkilöstönedustajien kanssa.
Talouden sopeutumiskykyä, uusien kasvualojen ja työpaikkojen syntymistä tulee STTK:n näkemyksen mukaan tukea tutkimuksella ja tuotekehityksellä. Innovaatio-, tutkimus- ja kehittämistyö on nähtävä osana laajempaa elinkeinopolitiikkaa.
Lausunto
STTK:n lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle 1. Asetusluonnoksen 5 §:ssä esitetään, että yliopistolain 49 §:n 3 momentissa tarkoitetusta perusrahoituksesta... Lue lisää
Lausunto
STTK:n lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle 1. Asetusluonnoksen 12 §:ssä esitetään, että ammattikorkeakoululain 43 §:n 3 momentissa tarkoitetusta perusrahoituksesta... Lue lisää
Lausunto
STTK:n lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle 1. Asetusluonnoksen 5 §:ssä esitetään, että yliopistolain 49 §:n 3 momentissa tarkoitetusta perusrahoituksesta... Lue lisää
Lausunto
STTK:n lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle 1. Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen STTK vastustaa esitystä aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta. Aikuiskoulutustuki lisää koulutukseen osallistumista ja... Lue lisää
Blogi
Osaajapula Suomessa syvenee. Erityisen huolestuttava tilanne on monissa sosiaali- ja terveysalan, kasvatusalan ja ICT-alan asiantuntija-ammateissa. Avointen työpaikkojen määrä... Lue lisää
Uutinen