nuoret työelämässä

Nuorten sijoittuminen työelämään edellyttää laadukasta sekä kannustavaa koulu- ja opiskelumaailmaa. Jokaisella nuorella pitää olla mahdollisuus peruskoulun jälkeisiin opintoihin.

Opiskelupaikan valinta on monelle nuorelle usein merkittävin omaan tulevaisuuteen vaikuttava valinta. Siksi nuoret tarvitsevat monipuolisesti tietoa eri ammateista ja niihin johtavista koulutuspoluista. Monipuolinen tieto nopeuttaa siirtymiä koulutusasteelta toiselle, auttaa perusteltujen koulutusvalintojen tekemistä ja vähentää turhaa opintojen keskeyttämistä.

Julkisessa keskustelussa nuorten työelämästä mainitaan usein työelämän pirstoutuminen ja nuorten elämän epävarmuus. Huoli on todellinen silloin, kun etsitään ensimmäistä työpaikkaa, sillä koulutusta vastaavan vakinaisen työn löytäminen voi olla vaikea. Moni tutkimus osoittaa, että nuoret suhtautuvat työelämään pessimistisesti. Työelämään siirtymisen jälkeen näkemys muuttuu valoisammaksi.

Nuoret tarvitsevat enemmän työelämätietoa sekä ohjeita ja tukea työelämään siirtymisessä. Nuorilla työntekijöillä tulee olla samanlaiset työehdot kuin muillakin työntekijöillä. Ikä ei voi olla peruste erilaiselle kohtelulle työelämässä.

Työtä tekemällä on voitava tulla toimeen ja rakentaa elämää eteenpäin. Nuorten työelämään siirtymistä on helpotettava muilla keinoilla kuin palkka-alella. Suomalainen osittain rahastoiva työeläkejärjestelmä perustuu sukupolvien väliseen luottamukseen. Työssäkäyvä sukupolvi maksaa suurimmaksi osaksi eläkesukupolven eläkkeet. Eläkejärjestelmän rakentaneen sukupolven pitää kantaa vastuu myös tulevien työntekijöiden eläkkeistä.

STTK toimii yhteistyössä eri opiskelija- ja nuorisojärjestöjen kanssa ja nostamme julkiseen keskusteluun nuorille tärkeitä kysymyksiä työelämään liittyen. Lisäksi tuotamme työelämätietoa jakavaa www.työelämään.fi -palvelua ja yhteistyössä muiden palkansaajakeskusjärjestöjen kanssa kesäduunareille ja heidän työnantajilleen suunnuttua www.kesaduunari.fi -palvelua.

Blogi

Äänestääkö joku puolestasi?

Valtteri Mäyrälä | 29.5.2024

Mitä isompi nukkuvien puolue, sitä enemmän äänestävän ääni painaa. Vaikka vaaleissa ei kuluttajasuojaa tunneta, eurovaaleissakin vain annettu ääni... Lue lisää

Blogi

EU haluaa parantaa harjoittelijoiden asemaa työpaikoilla

Riina Nousiainen | 14.5.2024

Palkattomat harjoittelut ovat edelleen varsin yleisiä monilla toimialoilla. Myös harjoitteluihin liittyvässä ohjauksessa ja sen saatavuudessa on kehitettävää. Koulutuksen... Lue lisää

Tiedote

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Valtteri Mäyrälä | 18.4.2024

Kehysriihen kyyti oli kylmää ja hallituksen tekemät arvovalinnat selviä. Kärsimään joutuvat myös opiskelijat. ─ Hallitus perusteli kehysriihitoimia Suomelle... Lue lisää

Blogi

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

| 17.4.2024

Entistä useampi nuori joutuu pätkätöiden kierteeseen, mikä haastaa oman osaamisen tunnistamista ja sanoittamista. Nuoret tarvitsevat vakautta työelämään.  Tilastokeskuksen... Lue lisää

Blogi

Nuori työvoima elää itseään varten 

Valtteri Mäyrälä | 16.4.2024

Nuoret näkevät työt muun elämän mahdollistajana.  Nuorten työelämätaitojen heikentymisestä on sanottu paljon. Niitä on kuvattu katoavaksi luonnonvaraksi ja... Lue lisää

Blogi

Palkaton harjoittelu antaa huonon ensivaikutelman työelämästä

| 12.3.2024

Noin puolet korkeakouluharjoitteluista on palkattomia. Näin tietää kertoa nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry:n työelämädelegaattien selvitys. Joillain aloilla palkattomat harjoittelut... Lue lisää