palkkaus

Suomessa palkan määräytymisen perusteet, kuten vähimmäispalkat ja niiden osatekijät, maksettavan palkan laskutapa sekä perusteet työntekijän sijoittamiselle eri palkkaluokkiin, määräytyvät yleensä työehtosopimuksen mukaan.  Työntekijän palkan määräytymisen osalta täytyykin aina selvittää alalla mahdollisesti noudatettava työehtosopimus, jonka perusteella  työntekijän tunti- tai kuukausipalkka, sekä mahdollisesti tehtäväkohtainen palkanosa ja lisäksi mahdollinen henkilökohtainen palkanosa määräytyy.

Työehtosopimuksissa voi olla työtehtäväkohtaiset määräykset palkkaluokkiin sijoittamisesta, mutta osassa työehtosopimuksista palkkaluokkiin sijoittuminen perustuu työtehtävän vaativuuteen tai ns. pisteytykseen, joista on yleensä ohjeet työehtosopimuksissa.

STTK on vahvasti sitä mieltä, että työntekijän palkan määräytymien perusteet määritellään alakohtaisten työ- ja virkaehtosopimusten kautta. Palkkauksen tulee olla kannustavaa ja varmistaa työntekijän riittävä toimeentulo.

Uutinen

STTK:n naistenpäivä: Palkkasalaisuudesta palkka-avoimuuteen

| 11.2.2019

Perjantai 8.3.2019 klo 8.30‒10.00Helsingin Musiikkitalo, Musiikkitalon Ravintola(sisäänkäynti Kansalaistori 2 G)Ilmoittaudu tapahtumaan>> Sukupuolten välinen palkkaero on Suomessa yhä Euroopan... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Tehyn varapuheenjohtaja Anna-Leena Brax: Palkkatasa-arvo on myös valtiovallan vastuulla

| 4.2.2019

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestön Tehyn 1. varapuheenjohtaja Anna-Leena Brax sanoo, että jos sosiaali- ja terveysalan palkkatasoa ei nosteta,... Lue lisää

Blogi

Hyvätuloisten verotus – valitusta turhasta?

| 20.12.2018

Yleinen viisaus taloudellisessa keskustelussa kertoo, että asiantuntijoiden ei juurikaan kannata saada palkankorotuksia, ja että verotuksen progressio syö kouluttautumisen... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Naisten palkanmaksu päättyy tänään

| 2.11.2018

Tänään on naisten palkkapäivä. Päivämäärä lasketaan vuosittain Tilastokeskuksen ansiotasoindeksin tiedoista vertaamalla naisten ja miesten keskiansioita. Naisten palkka on... Lue lisää

Tiedote

STTK Naisten palkkapäivänä: Palkkaero kapenee perhevapaauudistuksella ja palkka-avoimuudella

| 2.11.2018

Tänään 2. marraskuuta vietetään naisten palkkapäivää. Viime vuonna vastaava päivä oli 31. lokakuuta, eli naisten palkat ovat saavuttaneet... Lue lisää

Tiedote

STTK: Palkka-avoimuus etenee sanoista tekoihin

| 16.10.2018

Ministeri Annika Saarikko asetti maaliskuussa tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran selvittämään palkka-avoimuutta. Selvitys julkaistiin tänään. STTK kiittää kattavasta selvityksestä ja... Lue lisää