palkkaus

Suomessa palkan määräytymisen perusteet, kuten vähimmäispalkat ja niiden osatekijät, maksettavan palkan laskutapa sekä perusteet työntekijän sijoittamiselle eri palkkaluokkiin, määräytyvät yleensä työehtosopimuksen mukaan.  Työntekijän palkan määräytymisen osalta täytyykin aina selvittää alalla mahdollisesti noudatettava työehtosopimus, jonka perusteella  työntekijän tunti- tai kuukausipalkka, sekä mahdollisesti tehtäväkohtainen palkanosa ja lisäksi mahdollinen henkilökohtainen palkanosa määräytyy.

Työehtosopimuksissa voi olla työtehtäväkohtaiset määräykset palkkaluokkiin sijoittamisesta, mutta osassa työehtosopimuksista palkkaluokkiin sijoittuminen perustuu työtehtävän vaativuuteen tai ns. pisteytykseen, joista on yleensä ohjeet työehtosopimuksissa.

STTK on vahvasti sitä mieltä, että työntekijän palkan määräytymien perusteet määritellään alakohtaisten työ- ja virkaehtosopimusten kautta. Palkkauksen tulee olla kannustavaa ja varmistaa työntekijän riittävä toimeentulo.

Uutinen

Antti Palolan puhe STTK:n edustajistossa 11.5.2017

Antti Palola | 11.5.2017

Arvoisat edustajiston jäsenet, Työmarkkinakeskusjärjestöjen rooli on muutoksessa. Sen vuoksi keskusjärjestöjen työlista on kirjoitettava uusiksi.Tähän asti keskusjärjestöt ovat istuneet... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Jyty: Ylityökorvaukset hiertävät nuoriso- ja järjestötyössä

| 28.3.2017

Nuoriso- ja järjestötyön ammattilaisilla on jatkuvasti liian suuri työmäärä, kiire sekä ongelmia työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisessa, kertoo Jytyn... Lue lisää

Blogi

Kevät keikkuen tulevi – ja myös seuraava työmarkkinakierros

Antti Palola | 20.3.2017

Tänään on Kevätpäiväntasaus ja sehän tarkoittaa, että aurinko siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle, valo voittaa pimeyden ja päivä yön.... Lue lisää

Blogi

Rottakoe: ei suositella ihmisille

| 14.3.2017

Onko jotain jäänyt sanomatta EK:n hallituksen puheenjohtajan haastatteluun Hesarissa 12.3?On – ja paljon. Lasketaan, ei sätitä. Työvoimakustannusten (lue:... Lue lisää

Blogi

27 päivää siihen meni

| 8.2.2017

Kymmenen vuotta sitten tuloerojen ja eriarvoisuuden kasvusta piti ääntä vain pieni porukka. Tänä vuonna tuloerojen ja eriarvoisuuden lisääntymisestä... Lue lisää

Tiedote

STTK:n johtaja Katarina Murto: Palkkasalaisuuden purkaminen edistäisi palkkatasa-arvoa ja paikallista sopimista

| 24.10.2016

Enemmistö (58 %) suomalaisista olisi valmis poistamaan palkkasalaisuuden palkkatasa-arvo n edistämiseksi. Naiset (64 %) ovat miehiä (51 %)... Lue lisää