palkkaus

Suomessa palkan määräytymisen perusteet, kuten vähimmäispalkat ja niiden osatekijät, maksettavan palkan laskutapa sekä perusteet työntekijän sijoittamiselle eri palkkaluokkiin, määräytyvät yleensä työehtosopimuksen mukaan.  Työntekijän palkan määräytymisen osalta täytyykin aina selvittää alalla mahdollisesti noudatettava työehtosopimus, jonka perusteella  työntekijän tunti- tai kuukausipalkka, sekä mahdollisesti tehtäväkohtainen palkanosa ja lisäksi mahdollinen henkilökohtainen palkanosa määräytyy.

Työehtosopimuksissa voi olla työtehtäväkohtaiset määräykset palkkaluokkiin sijoittamisesta, mutta osassa työehtosopimuksista palkkaluokkiin sijoittuminen perustuu työtehtävän vaativuuteen tai ns. pisteytykseen, joista on yleensä ohjeet työehtosopimuksissa.

STTK on vahvasti sitä mieltä, että työntekijän palkan määräytymien perusteet määritellään alakohtaisten työ- ja virkaehtosopimusten kautta. Palkkauksen tulee olla kannustavaa ja varmistaa työntekijän riittävä toimeentulo.

Tiedote

STTK laski Fat Cat Day´n: Pomojen huima palkkaero palkansaajiin kapeni hieman

| 26.2.2021

Palkansaaja on tänään (26.2.) tienannut pörssiyhtiön toimitusjohtajan yhden päiväpalkan verran. Vuoden 2019 tilinpäätöstietoja ja palkkatilastoja vertailtaessa palkansaaja tarvitsi... Lue lisää

Blogi

Toimihenkilöperheen ostovoima kasvaa lähivuosina hitaasti

Seppo Nevalainen | 3.12.2020

Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee laskelmia esimerkkiperheiden taloudellisen tilanteen muutoksista kerran vuodessa. Tulojen muutoksissa on huomioitu palkkojen, verojen, sosiaalivakuutusmaksujen ja... Lue lisää

Blogi

Rikkaat eivät kannattele Suomea

| 3.11.2020

Julkisessa keskustelussa nousee ajoittain esiin miten suurituloisimmat maksavat valtaosan valtion ansiotuloveroista. Usein tämä esitetään siinä valossa, että suurituloisimmilla... Lue lisää

Blogi

Case Nokia: Perusteettomista palkkaeroista eroon

Anneli Karsltedt | 2.11.2020

Nokia selätti viime vuonna sukupuolten väliset palkkaerot. Vuonna 2019 teimme analyysin kaikkien työntekijöidemme palkoista. Vertasimme samanarvoisesta työstä maksettavia... Lue lisää

Blogi

Palkka-avoimuus on keino edistää tasa-arvoa ja torjua syrjintää palkoissa

Outi Viitamaa-Tervonen | 1.11.2020

Naisten ja miesten syrjimätön ja tasa-arvoinen palkkaus on työelämän tasa-arvokysymyksistä tärkeimpiä. Palkkatasa-arvo on edennyt Suomessa varsin hitaasti. Naisten... Lue lisää

Tiedote

Palkkatasa-arvossa takapakkia – STTK esittää hyvityksiin tuntuvaa korotusta

Seppo Nevalainen | 1.11.2020

Tänään vietämme vuosittaista STTK:n Naisten palkkapäivää. STTK on jo vuosia laskenut naisten ja miesten välisen keskimääräisen palkkaeron, joka... Lue lisää