palkkaus

Suomessa palkan määräytymisen perusteet, kuten vähimmäispalkat ja niiden osatekijät, maksettavan palkan laskutapa sekä perusteet työntekijän sijoittamiselle eri palkkaluokkiin, määräytyvät yleensä työehtosopimuksen mukaan.  Työntekijän palkan määräytymisen osalta täytyykin aina selvittää alalla mahdollisesti noudatettava työehtosopimus, jonka perusteella  työntekijän tunti- tai kuukausipalkka, sekä mahdollisesti tehtäväkohtainen palkanosa ja lisäksi mahdollinen henkilökohtainen palkanosa määräytyy.

Työehtosopimuksissa voi olla työtehtäväkohtaiset määräykset palkkaluokkiin sijoittamisesta, mutta osassa työehtosopimuksista palkkaluokkiin sijoittuminen perustuu työtehtävän vaativuuteen tai ns. pisteytykseen, joista on yleensä ohjeet työehtosopimuksissa.

STTK on vahvasti sitä mieltä, että työntekijän palkan määräytymien perusteet määritellään alakohtaisten työ- ja virkaehtosopimusten kautta. Palkkauksen tulee olla kannustavaa ja varmistaa työntekijän riittävä toimeentulo.

Liittojen tiedotteet

Hoivakriisi ei ole poistunut

| 30.1.2020

SuPer, Tehy ja ERTO: Hoivakriisi ei ole poistunut – Yksityiselle sote-sektorille saatava palkankorotukset ja merkittäviä parannuksia työhyvinvointiin SuPer, Tehy... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

SuPer: Yksityinen hoiva-ala tarvitsee palkankorotukset

| 29.1.2020

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola muistuttaa yksityisen hoiva-alan haastavasta tilanteesta. Palkat ovat jopa kunta-alaa heikommat.... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

SuPerin ja Tehyn tavoitteena sekä palkankorotukset että tasa-arvo-ohjelma

| 15.1.2020

Helsingin Sanomissa 14.1. julkaistu juttu Tehyn ja SuPerin neuvottelutavoitteista voi antaa lukijalle väärän mielikuvan. Hoitajajärjestöjen yhteisinä tavoitteina eilen... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Jyty: Kunnon palkankorotus, kiky-tunnit pois

| 14.1.2020

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty vaatii, että alkavissa sopimusneuvotteluissa kiky-tunneista luovutaan tai niistä koituneesta työajan pidennyksestä maksetaan täysi... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Tehy ja SuPer: Kärkitavoitteina palkankorotukset, tasa-arvo-ohjelma, kiky-tuntien poisto ja sote-sopimus

| 14.1.2020

Kunta-alan neuvottelukierros uudesta virka- ja työehtosopimuksesta käynnistyy tiistaina 14. tammikuuta, kun palkansaajajärjestöt ja Kuntatyönantajat istuvat yhdessä neuvottelupöytään. Myös... Lue lisää

Blogi

Joulutoive uudelle hallitukselle: Enemmän vauhtia, vähemmän vaarallisia tilanteita

Antti Palola | 18.12.2019

Sunnuntaina on taas talvipäivänseisaus, aurinko alimmillaan ja päivä lyhimmillään. Päivän lyhyyttä korostavat harmaat ja tihkusateiset päivät sekä lumeton... Lue lisää