tasa-arvo työelämässä

Tasa-arvo työelämässä on suomalaisen tasa-arvopolitiikan ydinaluetta.
Tasa-arvo on ihmisoikeus ja perusoikeus, johon velvoittavat kansainväliset sopimukset ja kansallinen lainsäädäntö. Suomessa tasa-arvolain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä, edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Lisäksi lain tarkoituksena on myös estää sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuva syrjintä.

Syrjinnän kieltojen lisäksi tasa-arvolaki velvoittaa kaikki työntekijät edistämään tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti.

STTK pitää työpaikoilla tehtäviä tasa-arvosuunnitelmia oikein tehtyinä hyvinä ja konkreettisina välineinä tasa-arvon lisäämiseen työpaikoilla. Tasa-arvoisella työpaikalla työntekijöiden työtyytyväisyys ja työhyvinvointi lisääntyy, millä on suora vaikutus työn tuloksellisuuteen ja tehokkuuteen.

Tasa-arvon edistäminen on perinteisesti ollut yksi STTK:n toiminnan periaatteista ja edunvalvonnan tavoitteista. Olemme esimerkiksi jo vuosia nostaneet esille naisten palkkatasa-arvoa ja korostaneet nuorten sukupolvien tasa-arvoa oikeudella riittävään eläkkeeseen.

Uutinen

Kansainvälisenä naistenpäivänä keskustellaan raskaus- ja perhevapaasyrjinnästä

| 16.2.2024

STTK järjestää perinteisen keskustelutilaisuuden kansainvälisenä naistenpäivänä perjantaina 8.3. Tänä vuonna aiheena on raskaus- ja perhevapaasyrjintä. Naiset kohtaavat työelämässä... Lue lisää

Lausunto

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi osakeyhtiölain, osuuskuntalain ja kauppakamarilain muuttamisesta

Ville Kirvesniemi | 1.2.2024

STTK:n lausunto oikeusministeriölle Yleistä esityksestä STTK pitää esityksen taustalla olevaa direktiiviä tarpeellisena ja oikeasuuntaisena, sillä tällä hetkellä nykyisessä... Lue lisää

Tiedote

STTK: Työmarkkinamallin on edistettävä palkkatasa-arvoa

Minna Ahtiainen | 19.1.2024

Hallitus haluaa vahvistaa vientivetoista työmarkkinamallia Suomen pitkän tähtäimen kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Tavoite pyritään toteuttamaan lainsäädännöllä siten, että palkantarkistusten yleistä... Lue lisää

Lausunto

Lausunto vientivetoista työmarkkinamallia ja sovittelu-järjestelmän kehittämistä koskevista hallitusohjelmakirjauksista

Minna Ahtiainen | 9.1.2024

STTK:n lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle 1.Näkemyksenne Suomen työmarkkinamallin kehittämisestä Työehtosopimusjärjestelmä on ollut Suomessa murroksessa jo jonkin aikaa. Työmarkkinamallia... Lue lisää

Kirvesniemi, Ville

Ville Kirvesniemi | 8.1.2024

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioiden asiantuntija. , ville.kirvesniemi@sttk.fi, 040 681 8312,

Blogi

Työelämä on rajoittunut

Elena Gorschkow | 19.12.2023

Suomalainen työelämä lähtee oletuksesta, että ihminen on joko täysin työkykyinen tai sitten työelämän ulkopuolella jostain syystä – perustellustikin.... Lue lisää