TKI-politiikka

Uudet tuotteet ja tavat tehdä asioita muotoutuvat tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatioiden kautta. Yritysten pitkän aikavälin menestymisen taustalla on sekä hyödykkeiden tekeminen entistä tehokkaammin että kokonaan uusien hyödykkeiden luominen. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta on myös pitkän aikavälin talouskasvun perusta. Talouskasvu taas tarjoaa mahdollisuuksia parempaan elintasoon ja toisaalta mahdollistaa julkisen sektorin laajentamisen sekä esimerkiksi ikääntymisestä aiheutuvien julkisten menojen kattamisen.

Talouskasvu on hidastunut viimeisten vuosikymmenten aikoina. Erityisesti Suomessa finanssikriisin jälkeinen talouskasvu on ollut lähes olematonta. Tämä on ongelma, koska väestörakenteen muutos kasvattaa julkisia menoja ja julkinen sektorin alijäämistä onkin tullut lähes tapa. Talouskasvun saavuttamiseksi huomio on viime vuosina keskittynyt yhä enemmän tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopolitiikkaan. TKI-politiikalla tarkoitetaan laveasti niitä toimia, joilla yritysten ja julkisen sektorin toimijoiden tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa edistetään. Se sisältää niin koulutukseen kuin innovaatiotoiminnan tukemiseen liittyviä toimenpiteitä.

TKI-toiminnalla on keskeinen rooli myös erilaisiin systeemisiin kriiseihin vastaamisessa. Ilmastonmuutos edellyttää vihreää siirtymää. Puhtaampiin tuotantotapoihin siirtyminen edellyttää uusia tapoja tehdä asioita ja myös kokonaan uusia innovaatioita. Modernin TKI-politiikan keskeinen osa onkin vastaaminen erilaisiin systeemisiin kriiseihin kuten ilmastokriisiin. TKI-politiikkaa voidaan tehdä eri tavoin hyödyntäen esimerkiksi missiolähtöistä ajattelua.

Lausunto

Lausunto ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin uudistamista koskevista asetusluonnoksista

Riina Nousiainen | 19.2.2024

STTK:n lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle 1. Asetusluonnoksen 12 §:ssä esitetään, että ammattikorkeakoululain 43 §:n 3 momentissa tarkoitetusta perusrahoituksesta... Lue lisää

Lausunto

Lausunto yliopistojen rahoitusmallin uudistamista koskevista asetusluonnoksista

Riina Nousiainen | 19.2.2024

STTK:n lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle 1. Asetusluonnoksen 5 §:ssä esitetään, että yliopistolain 49 §:n 3 momentissa tarkoitetusta perusrahoituksesta... Lue lisää

Blogi

Viisi pointtia vaikuttavampaan TKI-politiikkaan

Tom-Henrik Sirviö | 23.1.2024

TKI-politiikka (eli tutkimus ja kehitys) on viime vuosina muodostunut entistä keskeisemmäksi politiikkalohkoksi, jonka avulla havitellaan niin korkeampaa elintasoa... Lue lisää

Blogi

TKI-politiikka tarvitsee strategiaa

Tom-Henrik Sirviö | 2.11.2023

Suomalaiseen talouspoliittiseen keskusteluun on yhä voimakkaammin uinut tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa koskeva keskustelu, jonka yhtenä keskeisenä tavoitteena on tuottavuuskasvun vauhdittaminen.... Lue lisää

Lausunto

Tutkimus- ja innovaationeuvosto

Tom-Henrik Sirviö | 12.9.2023

STTK:n lausunto valtioneuvoston kanslialle STTK kannattaa tutkimus- ja innovaationeuvoston roolin ja resurssien vahvistamista. Tämä on linjassa parlamentaarisen TKI-työryhmän... Lue lisää