työeläkejärjestelmä

Suomen työeläketurva on lakisääteinen. Työmarkkinajärjestöt neuvottelevat sekä eläketurvan sisällöstä että sen rahoituksesta. Työeläkejärjestelmä ja työeläketurvan varmistaminen ovat tärkeä asia palkansaajajärjestöjen edunvalvonnassa.

Työeläketurvan rahoitus perustuu jakojärjestelmään, jossa suurin osa rahoitetaan vuosittain työntekijän ja työnantajan eläkevakuutusmaksuilla ja osa aiemmin rahastoiduilla maksuilla sekä sijoitustoiminnan tuotoilla.

Työeläkkeitä hoitavat julkisella sektorilla Keva ja yksityisellä sektorilla työeläkevakuutusyhtiöt, eläkekassat ja -säätiöt sekä erityiseläkelaitokset.

Työeläkejärjestelmän eläke-etuuksia ovat vanhuuseläke, osittainen varhennettu vanhuuseläke, työkyvyttömyyseläkkeet, työuraeläke, kuntoutusetuudet ja perhe-eläkkeet sekä osa-aikaeläke, jonka myöntäminen loppui vuonna 2017.

Eri maat järjestävät eläketurvansa eri tavoilla. Työeläke voi olla joko lakisääteinen, työsuhteeseen perustuva ammatillinen eläke tai yksityiseen säästämiseen perustuva eläke. Suomalainen työeläkejärjestelmä kattaa sekä pääosin lakisääteisen vanhuuseläkkeen että työsuhteeseen perustuvan ammatillisen eläkkeen, toisin kuin monissa muissa maissa.

Tiedote

Palola: Eläkejärjestelmän kehittämisen ydin on nuorten eläkelupauksen varmistaminen

Antti Palola | 27.12.2018

- Keskustelu tulevaisuuden eläkkeistä on tärkeää, sillä myös tulevien sukupolvien eläkelupaus on lunastettava.

Tiedote

STTK huolissaan työnantajien suhtautumisesta työeläkejärjestelmän kehittämiseen

| 13.7.2017

STTK:n puheenjohtaja Antti Palolan mielestä on selvää, että keskitettyjen ratkaisujen aika nykymuodossa on ohi. Hän uskoo, että liitot... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Toimihenkilöt voittivat rahoitusalan lisäeläkeriidan työtuomioistuimessa

| 24.5.2017

Työtuomioistuin on tänään antamassaan ratkaisussa vahvistanut Ammattiliitto Nousun tulkinnan rahoitusalan työehtosopimuksen eläkemääräysten sisällöstä. Pankki- ja rahoitusalalla on pitkät... Lue lisää

Uutinen

Nykyinen työeläkeindeksi perusteltu – nuorten maksurasitusta ei pidä kasvattaa

Samppa Koskela | 16.2.2017

Palkansaajakeskusjärjestöt eivät kannata kansalaisaloitetta työeläkeindeksin muuttamisesta. Nyt käytössä oleva indeksi varmistaa osaltaan eläkejärjestelmän kestävyyden ja turvaa nuorten eläkkeet,... Lue lisää

Tiedote

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajana jatkava Emma Koskimaa: Indeksialoite on epäoikeudenmukainen

| 27.11.2016

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajaksi on valittu toiselle kaudelle yhteisöpedagogiksi opiskeleva Emma Koskimaa, jonka taustaliitto on Jyty. Uusiksi varapuheenjohtajiksi on valittu... Lue lisää

Tiedote

STTK:n hallitus tyrmää eläkeindeksialoitteen

| 9.11.2016

Kansalaisaloite nykyisen työeläkeindeksin muuttamisesta ansiotasoindeksiksi on tulossa eduskunnan käsittelyyn. STTK:n hallitus tyrmää aloitteen täysin.– Eläkejärjestelmä ei saa olla... Lue lisää