työllisyys

Työllisyysaste lasketaan työssä olevien osuutena työikäisestä väestöstä. Työikäisillä tarkoitetaan 15–65-vuotiaita, joista työvoimaan kuuluvia ovat työlliset ja työttömät. Työllisinä pidetään vähintään tunnin viikossa ansiotyötä tehneitä tai tilapäisesti työstä poissaolevia.

STTK haluaa edistää korkeamman työllisyysasteen aikaansaamista Suomessa. Tällä vaalikaudellamaan hallituksen tavoite on nostaa työllisyysaste 75 prosenttiin ja se on jo nyt toteutunut. Ensi vaalikaudella työllisyysastetta tulisi saada nostettua vielä yli 75 prosentin, jotta väestön ikääntymisestä aiheutuvat julkisten menojen lisäykset voidaan rahoittaa. Tällöin Suomen työllisyysaste nousisi pohjoismaiselle tasolle.

Blogi

Kehysriihestä monenlaisia jyviä

| 12.4.2018

Sipilän hallitus istuu loppusuoralla – ja se näkyy. Suuret linjapäätökset on tehty – ja hyvä niin. Kehysriiheltä odotettiin... Lue lisää

Tiedote

STTK tyytyväinen osaamisen vahvistamiseen ja työllisyyden edistämiseen

| 11.4.2018

Hallituksen kehysriihessä tekemät päätökset osaamisen vahvistamiseksi ja työllisyyden edistämiseksi ovat oikean suuntaisia. Talouskasvun aikana on mahdollisuus vahvistaa työllisyyttä... Lue lisää

Blogi

Osatyökykyisten työllistämiseksi tarvitaan asennemuutos

| 7.3.2018

Työllisyysasteen nosto ja työurien pidentäminen ovat välttämättömiä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen ja rahoituksen turvaamiseksi. Siksi on kummallista, että meillä... Lue lisää

Blogi

Kumarrus ja pyllistys

| 6.3.2018

Kohtaavatko avoimet työpaikat ja työttömät? Huonosti kohtaavat on tuoreimman professori Jaakko Pehkosen (Jaakko Pehkonen – Jussi Huuskonen –... Lue lisää

Tiedote

STTK: Suomen ongelma on ikääntyvien miesten ja nuorten naisten heikko työllisyys

| 28.2.2018

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n tänään 28.2. julkistettu Suomea koskeva maaraportti patistaa työttömyyden selättämiseen. Vaikka työllisyysaste kehittyy... Lue lisää

Blogi

Harppaus kadun aurinkoiselle puolelle

| 4.2.2018

Suomen talouden suunta on kääntynyt ja käännetty selvästi parempaan suuntaan. Nyt aurinko paistaa risukasaan. Olimme kymmenisen vuotta talouden... Lue lisää