työturvallisuus

Työturvallisuudella tarkoitetaan työpaikan olosuhteiden järjestämistä mahdollisimman turvallisiksi ja terveellisiksi. Turvallisessa työympäristössä rakenteelliset ja tekniset tekijät ovat kunnossa, työ on hyvin organisoitu, yhteistyö ja vuorovaikutus sujuvat ja työntekijät hyvin perehdytetty töihinsä.

STTK:n mielestä työturvallisuuden toteuttaminen edellyttää tavoitteellista toimintaa ja jatkuvaa seurantaa. Parhaiten työturvallisuus toteutuu, kun se on luonnollinen osa työpaikan päivittäistä toimintaa ja johtamisjärjestelmää, ja kun työntekijöiden turvallisuus, terveys ja työkyky otetaan huomioon töiden ja työympäristön suunnittelussa ja työn tekemisessä.

Työturvallisuuden onnistunut toteutuminen velvoittaa myös työntekijöitä. Heidän on noudatettava työnantajaltaan saamia turvallisuusohjeita. Lisäksi heidän on välittömästi vaaran havaittuaan ilmoitettava siitä työnantajalle tai työsuojeluvaltuutetulle. Jos jokin työtehtävä on vaarallinen, on työntekijällä oikeus kieltäytyä siitä, kunnes vaara on poistettu.

Uutinen

Väkivalta työelämässä – jäsenet kertovat

| 25.11.2019

Väkivallan uhka on aina olemassa Työskentelen muistisairaiden vanhusten parissa. Väkivallan uhka on aina olemassa. Päivittäin saa nyrkkiä ja... Lue lisää

Uutinen

Väkivalta työelämässä – Minua uhattiin käsiaseella

| 25.11.2019

”Ensihoitajan työssäni minua uhattiin käsiaseella. Olimme hoitamassa hätäkeskuksen välittämää kiireetöntä ensihoitotehtävää, kun talon pihassa potilas osoitti aseella minua... Lue lisää

Blogi

Parempaa sisäilmaa

| 22.10.2019

Periaatteessa hyvän sisäilman resepti on yksinkertainen. Tarvitaan vain terve rakennus, jota hoidetaan ja huolletaan säännöllisesti ja suunnitelmallisesti. Mahdolliset... Lue lisää

Tiedote

Joka viides kärsii työpaikoilla sisäilmaongelmista

| 21.10.2019

STTK teettämän kyselyn mukaan yli viidennes vastaajista (22 %) kokee työpaikkansa sisäilman laadun melko tai erittäin huonoksi. Työntekijäasemassa... Lue lisää

Aiheena nyt

Turvallisuutta tulee johtaa -yhteistyössä

| 15.10.2019

Turvallisuusjohtamista sekä turvallisuuskulttuuria on tutkittu ja ymmärretty historian aikakausina eri käsitteillä. Tutkijat ovat yrittäneet selvittää onnettomuuksien ja tapaturmien... Lue lisää

Aiheena nyt

Työpaikkojen sisäilmaongelmat koskevat laajasti koko yhteiskuntaa

Seppo Nevalainen | 8.10.2019

Vietämme valtaosan elämästämme sisätiloissa. Ilmalla, jota hengitämme, on suuri merkitys terveydellemme ja hyvinvoinnillemme. Heikko sisäilman laatu on yksi... Lue lisää