työturvallisuus

Työturvallisuudella tarkoitetaan työpaikan olosuhteiden järjestämistä mahdollisimman turvallisiksi ja terveellisiksi. Turvallisessa työympäristössä rakenteelliset ja tekniset tekijät ovat kunnossa, työ on hyvin organisoitu, yhteistyö ja vuorovaikutus sujuvat ja työntekijät hyvin perehdytetty töihinsä.

STTK:n mielestä työturvallisuuden toteuttaminen edellyttää tavoitteellista toimintaa ja jatkuvaa seurantaa. Parhaiten työturvallisuus toteutuu, kun se on luonnollinen osa työpaikan päivittäistä toimintaa ja johtamisjärjestelmää, ja kun työntekijöiden turvallisuus, terveys ja työkyky otetaan huomioon töiden ja työympäristön suunnittelussa ja työn tekemisessä.

Työturvallisuuden onnistunut toteutuminen velvoittaa myös työntekijöitä. Heidän on noudatettava työnantajaltaan saamia turvallisuusohjeita. Lisäksi heidän on välittömästi vaaran havaittuaan ilmoitettava siitä työnantajalle tai työsuojeluvaltuutetulle. Jos jokin työtehtävä on vaarallinen, on työntekijällä oikeus kieltäytyä siitä, kunnes vaara on poistettu.

Uutinen

Työsuojelurahasto rahoitti työelämän tutkimus- ja kehitystyötä noin 8,9 miljoonalla eurolla vuonna 2016

| 20.2.2017

Työsuojelurahasto rahoitti työelämän tutkimista ja kehittämistä noin 8,9 miljoonalla eurolla vuonna 2016. Työsuojelurahasto vastaanotti yhteensä 504 hakemusta ja... Lue lisää

Tiedote

STTK ja Ehyt ry: Työpaikan päihdehaitat ennaltaehkäistään hyvillä käytännöillä

| 15.1.2016

Tipaton tammikuu on vakiintunut suomalainen perinne, joka antaa hyvän syyn pohtia omaa päihteiden käyttöä ja päihteiden näkymistä työelämässä.... Lue lisää