Matkakustannusten verovapaat korvaukset vuonna 2023
Verohallitus on päättänyt verovapaiksi katsottavista matkakustannusten korvauksista ensi vuodelle. Kilometrikorvaus – henkilöautolla 53 senttiä/ km – korvaus henkilölle,... Lue lisää
Verotus on yhteisnimitys kaikille niille toimille, joita verojen määräämisessä, maksuunpanossa, kantamisessa, oikaisemisessa, perinnässä ja verovalvonnassa tarvitaan. Verot ovat pakollisia maksuja, joita kerätään useista eri kohteista. Veroja on maksettava esimerkiksi saaduista tuloista, kuten palkasta ja opintorahasta. Hyvin pieniä tuloja ei kuitenkaan veroteta.
STTK haluaa, että pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta säilyy myös tulevaisuudessa. Pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntamalliin kuuluu melko korkea kokonaisveroaste. Tämä tarkoittaa sitä, että kokonaisverotuksen tasoa ei voida Suomessa laskea vaarantamatta julkisen sektorin palveluita. Sen sijaan veroasteen sisällä on mahdollista keventää pieni- ja keskituloisten palkkaverotusta työllisyyden edistämiseksi.
Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa sekä kunnissa. Verotusta säätelevät lait (verolait) valmistellaan valtiovarainministeriössä ja hyväksytään eduskunnassa.
Verohallinto Suomessa kuuluu valtiovarainministeriön alaisuuteen. Verohallinto kerää veroista ja veronluonteisista maksuista noin 95 prosenttia. Verohallinnon lisäksi veroja ja maksuja keräävät myös Tulli ja Trafi.
Uutinen
Verohallitus on päättänyt verovapaiksi katsottavista matkakustannusten korvauksista ensi vuodelle. Kilometrikorvaus – henkilöautolla 53 senttiä/ km – korvaus henkilölle,... Lue lisää
Tiedote
STTK:n hallituksen mielestä verotuksen keventäminen ei ole oikea eikä reilu lääke turvaamaan kotitalouksien ostovoiman romahdusta, joka on seurausta... Lue lisää
Tasainen tulonjako on STTK:lle tärkeä arvo. Mielestämme suuret tulo- ja varallisuuserot ovat kasvun este. Verotuksen tehokkuus ja ohjaavuus... Lue lisää
Lausunto
STTK:n lausunto valtiovarainministeriölle Veropohjan tiiviys ja säilyvyys ovat tärkeitä tavoitteita Suomen julkisen talouden vahvistamiseksi. Ulkomaisten kiinteistösijoitusten voittojen verotus... Lue lisää
Lausunto
STTK:n lausunto valtiovarainministeriölle Kansainvälisen veronkierron ja aggressiivisen verosuunnittelun estäminen ovat tärkeitä yhteiskunnallisia tavoitteita. Arvonnousuvero on yksi keino hillitä... Lue lisää
Blogi
Ensi viikolla (31.8.-1.9.) pääministeri Sanna Marinin hallitus neuvottelee valtion talousarvion vuodelle 2023, eli pitää kautensa viimeisen budjettiriihen. Tällä... Lue lisää