yhteistoiminta

Yhteistoiminta on työnantajan ja henkilöstön välistä toimintaa, jolla pyritään sopimaan, kehittämään ja päättämään työpaikan henkilöstöön, heidän työoloihin, työsuhteisiin ja muihin työpaikan asioihin kuuluvista asioista. Työntekijöillä on yhteistoiminnan avulla mahdollisuus saada laajempi kokonaiskuva työnantajansa toiminnasta ja taloudellisesta tilasta.

Työpaikan yhteistoiminnan muotoja ovat jatkuva vuoropuhelu työnantajan ja henkilöstön välillä sekä muutosneuvottelut. Jatkuvassa vuoropuhelussa käsitellään muun ohella yrityksen tai yhteisön taloudellista tilannetta, työpaikan sääntöjä ja käytäntöjä, henkilöstön rakennetta ja osaamistarpeita sekä työhyvinvointia. Muutosneuvotteluissa puolestaan käsitellään henkilöstön asemaan olennaisesti vaikuttavia muutoksia, kuten työvoiman vähentämistä ja työehtojen muutoksia. Ennen kuin työantaja tekee päätöksen henkilöstön asemaan olennaisesti vaikuttavista asioista kuten työvoiman vähentämisestä, hänen on neuvoteltava työntekijöiden edustajien tai työntekijöiden kanssa.

Yhteistoiminnan osapuolina ovat työnantaja ja työpaikan henkilöstö. Laissa on määritelty henkilöstön edustajat. Henkilöstön edustajina toimivat yleensä työehtosopimuksen perusteella valitut luottamusmiehet tai luottamusvaltuutetut. Onnistunut yhteistoiminta edellyttää, että henkilöstön edustajilla on hyvät toimintamahdollisuudet, tiedonsaantioikeudet ja riittävästi osaamista.

Yhteistoimintamenettelyä säännellään yhteistoimintalailla. Laki pääasiassa koskee yrityksiä ja yhteisöjä, joissa työskentelee vähintään 20 työntekijää. Tätä pienemmissäkin yrityksissä tai yhteisöissä voidaan harjoittaa yhteistoimintaa joko työehtosopimuksen ohjein tai työpaikalla sovittavin menetelmin. Yhteistoimintaa kunnissa ja hyvinvointialueella ohjaa oma lakinsa sekä valtion virastoissa ja laitoksissa omansa.

Lausunto

Työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinti

Inka Douglas | 29.8.2024

STTK:n lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle Esityksessä ehdotetaan työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinnistä annettavaa lakia, joka korvaisi voimassa olevan työsuojeluhenkilörekisteristä annetun... Lue lisää

Lausunto

Yhteistoimintalain muuttaminen, HE-luonnos

Sanna Rantala | 20.8.2024

STTK:n lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle Yleiset huomionne esitysluonnoksesta STTK viittaa palkansaajakeskusjärjestöjen SAK, Akava ja STTK eriävään mielipiteeseen ja... Lue lisää

Tiedote

SAK, Akava ja STTK vastustavat yhteistoimintalakiin esitettyjä muutoksia

Sanna Rantala | 28.6.2024

Palkansaajien keskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK eivät hyväksy yhteistoimintalakiin esitettyjä muutoksia ja ovat jättäneet yhdessä eriävän mielipiteen lain... Lue lisää

Lausunto

Lausunto kirkolliskokouksen ehdotuksesta hallituksen esitykseksi laiksi yhteistoiminnasta evankelis-luterilaisessa kirkossa ja siihen liittyviksi laeiksi

Sanna Rantala | 10.5.2024

STTK:n lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle 1. Näkemyksenne siitä, että evankelis-luterilaisen kirkon yhteistoimintaa säänneltäisiin jatkossa sopimusten sijaan lailla.  Hyvä... Lue lisää

Lausunto

YK; Ulkoministeriön lausuntopyyntö uudistetusta sopimusluonnoksesta oikeudellisesti sitovasta asiakirjasta ihmisoikeuksista monikansallisten yhtiöiden ja muiden yritysten toiminnassa

| 6.10.2023

SAK:n, Akavan ja STTK:n yhteinen lausunto ulkoministeriölle. Työelämän ihmisoikeuksien kunnioittaminen keskeistä Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK pitävät ihmisoikeuksien... Lue lisää

Rantala, Sanna

Sanna Rantala | 2.1.2023

Työlainsäädännön asiantuntija. Vastaan mm. työehtosopimusjärjestelmään, kotimaiseen ja kansainväliseen yhteistoimintaan sekä tietosuojaan liittyvistä asioista. , sanna.rantala@sttk.fi, 040 646 9864,