Vuoden 2027 tuloveroasteikko ja tuloverolain muuttaminen
STTK:n lausunto valtiovarainministeriölle Yleiset huomiot Suomen taloudessa on nähtävissä kasvun merkkejä, mutta julkisen talouden tila on edelleen haastava....
Verotus on yhteisnimitys kaikille niille toimille, joita verojen määräämisessä, maksuunpanossa, kantamisessa, oikaisemisessa, perinnässä ja verovalvonnassa tarvitaan. Verot ovat pakollisia maksuja, joita kerätään useista eri kohteista. Veroja on maksettava esimerkiksi saaduista tuloista, kuten palkasta ja opintorahasta. Hyvin pieniä tuloja ei kuitenkaan veroteta.
STTK haluaa, että pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta säilyy myös tulevaisuudessa. Pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntamalliin kuuluu melko korkea kokonaisveroaste. Tämä tarkoittaa sitä, että kokonaisverotuksen tasoa ei voida Suomessa laskea vaarantamatta julkisen sektorin palveluita. Sen sijaan veroasteen sisällä on mahdollista keventää pieni- ja keskituloisten palkkaverotusta työllisyyden edistämiseksi.
Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa sekä kunnissa. Verotusta säätelevät lait (verolait) valmistellaan valtiovarainministeriössä ja hyväksytään eduskunnassa.
Verohallinto Suomessa kuuluu valtiovarainministeriön alaisuuteen. Verohallinto kerää veroista ja veronluonteisista maksuista noin 95 prosenttia. Verohallinnon lisäksi veroja ja maksuja keräävät myös Tulli ja Trafi.
Lausunto
Lausunto
Lausunto
Tiedote
Blogi
Valtiovarainministeriö on alentanut uudessa Julkisen talouden suunnitelmassa (vuosille 2027–2031) arviota valtion verotuloista lähes kolmella miljardilla eurolla vuositasolla verrattuna vuoden takaiseen arvioon. Pudotus on suuri ja kertoo ennen kaikkea siitä,...
Lausunto