vihreä siirtymä

Ilmaston lämpeneminen on saatava Pariisin ilmastosopimuksen (2015) mukaisesti pysäytettyä reilusti alle kahteen asteeseen. Hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC vaati nopeita päästövähennyksiä, jotta lämpötilan nousu voidaan rajoittaa 1,5 asteeseen (joulukuu 2018 raportti).

Päästövähennykset ovat jo johtaneet useassa maassa vihreään siirtymään. Siirtymää ajaa paitsi ilmastopolitiikka, myös uusiutuvan energian edullinen hinta ja maiden tavoite paremmasta omavaraisuudesta energian suhteen. Liikenteen sähköistyminen, energiamurros pois fossiilienergiasta ja uudet teolliset vähäpäästöiset prosessit ovat suuri ja nopeasti kasvava investointikohde eri puolilla maailmaa.

Suomen on pyrittävä saamaan tästä vihreästä siirtymästä kasvava ja merkittävä teollisuuden ala. Samalla Suomen on siirryttävä kohti hiilineutraaliin kiertotalouteen perustuvaa yhteiskuntaa, joka tuottaa korkeintaan sen verran kasvihuonekaasupäästöjä kuin hiilinielut pystyvät sitomaan ilmakehästä.

Työllisyyden ylläpitämiseksi on tärkeää ennakoida millaista osaamista, koulutusta ja muutosturvaa siirtyminen vähähiiliseen yhteiskuntaan edellyttää. Tässä myös palkansaajajärjestöjä on kuultava ja otettava mukaan suunnitteluun.

Lausunto

Itäisen Suomen ohjelmaluonnos

Ulla Hyvönen | 3.12.2024

STTK:n lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle 1. Toimet, joilla lisätään kestävää kasvua, investointeja ja alueiden elinvoimaa Ohjelmassa on paljon... Lue lisää

Blogi

Vihreä siirtymä uudessa tilanteessa 

Jaakko Haikonen | 28.11.2024

Vuoden kääntyessä lopuilleen, on hyvä tarkastella, missä tilanteessa maailman vihreä siirtymä on ja mitä siltä voi lähiaikoina odottaa. ... Lue lisää

Tiedote

SAK, Akava ja STTK: Bakun ilmastokokous iso pettymys työntekijöille 

Jaakko Haikonen | 27.11.2024

Bakun ilmastokokous on kokonaisuutena pettymys työntekijöille. – Saavutettu sopimus on täysin riittämätön vastaamaan ilmastokriisin kiireellisiin investointitarpeisiin. Ilmastorahoitussopimus on vaatimaton... Lue lisää

Lausunto

TEM:n hallinnonalan toimijoiden strategiset painopisteet, toimialat ja osaamiskeskittymät

Tom-Henrik Sirviö | 15.11.2024

STTK:n lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle Hallinnonalan laaja-alaista strategiaa kartoittava työ on tärkeää Suomen menestyksen edellytysten varmistamiseksi. Lausuntopyynnön liitteenä... Lue lisää

Tiedote

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Jaakko Haikonen | 11.11.2024

Uusi kunnianhimoinen pitkän aikavälin sopu ilmastorahoituksesta on SAK:n, Akavan ja STTK:n keskeinen tavoite YK:n COP29-ilmastokonferenssissa. Vähähiiliseen talouteen siirryttäessä... Lue lisää

Tiedote

STTK: Suomi tarvitsee budjettiriihestä tasapainoisia ja toivoa herättäviä ratkaisuja

Antti Palola | 21.8.2024

Hallituksen budjettiriihen lähestyessä maailman ja Euroopan tilanne ei näytä kovin valoisalta. Suomen talous ei ole odotuksista huolimatta elpynyt... Lue lisää