Brittiläinen ay-keskusjärjestö TUC palasi syyskuussa lähemmäs radikaaleja juuriaan ja esitteli tavoitteenaan siirtymisen nelipäiväisen työviikkoon.
8-tuntinen työpäivä oli vuonna 1868 perustetun järjestön ensimmäisiä tavoitteita. 1900-luvulla se voitti taistelut kahdesta vapaapäivästä viikossa sekä palkallisista lomista. Kuluvan vuosisadan tavoite on asetettava yhtä korkealle, Manchesterissa syyskuussa puhunut järjestön pääsihteeri Frances O’Grady totesi.
TUC:n avaus kiinnosti mediaa. 150-vuotias sotanorsu onnistui esityksellään osumaan työelämän muutoksen ytimeen, digitalisaation ja ilmastonmuutoksen kaltaisten ilmiöiden aikaansaamaan murrokseen. Esimerkiksi BBC ja The Guardian analysoivat teemaa usean jutun verran. Työväenpuolue Labour kiirehti kiittämään tavoitetta.
Suomessa TUC:n avaus ei ylittänyt uutiskynnystä, mutta kaikilta se ei jäänyt huomaamatta. Osataanhan meilläkin. STTK avasi keskustelun samasta aiheesta jo keväällä 2017 julkaistessaan pamfletin: Jos työviikko olisi neljä päivää?
Kevään 2017 jälkeen kansainvälinen lehdistö on uutisoinut useammankin työajan lyhentämiseen liittyvän kokeilun. Uudessa-Seelannissa Perpetual Guardian -yrityksen keväällä tekemä kahden kuukauden kokeilu nelipäiväisestä työviikosta viiden päivän palkalla sai kokoonsa nähden valtavasti julkisuutta. Saksassa taas työajan lyhentämisestä päästiin alkuvuodesta sopuun alakohtaisissa työehtosopimusneuvotteluissa.
STTK ei toki ole ensimmäinen työajan lyhentämistä pohtiva taho eikä ajatuksessa sinänsä ole mitään uutta. Vielä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla työajan asteittaista lyhentymistä pidettiin selviönä. Tuottavuuden kasvun nähtiin monikertaistavan tuotantomäärät ja elintason. Näin kävikin, mutta elintason nousun näkyvin seuraus on ollut kulutuksen, ei niinkään vapaa-ajan lisääntyminen.
Digitalisaatio on lisännyt tuottavuutta ja vaurautta ennenäkemättömän nopeasti. Pääsihteeri Frances O’Gradyn mielestä voisimme työskennellä vähemmän jo nyt, jos tuottavuuden hedelmät jaettaisiin tasaisemmin. Kehitys näyttää kuitenkin vievän päinvastaiseen suuntaan. TUC:n mukaan Britanniassa 1,4 miljoonaa ihmistä työskentelee seitsemän päivää viikossa ja 3,3 miljoonaa tekee 45 tuntista työviikkoa. Järjestön teettämässä kyselyssä työntekijöiden suurimmat työhön liittyvät huolet aiheuttivat stressi ja pitkät työajat. Ongelma koskee sekä suorittavaa että asiantuntijatyötä. Enemmistö kannattaisi työajan lyhentämistä, jos se ei vaikuttaisi merkittävästi omaan elintasoon.
Digitalisaatio muokkaa työelämästä vaikeammin hallittavaa
Sekä korkeaa osaamista vaativissa että matalan osaamistason tehtävissä on nähtävissä, miten digitalisaatio muokkaa työelämästä yhä vaikeammin hallittavaa. Asiantuntijatyössä raja työn ja vapaa-ajan välillä on hämärtynyt. Myös työhön liittyvät osaamisvaatimukset kasvavat koko ajan. Kaikille kehitys ei ole ongelma, mutta monilla se voimistaa stressiä ja vaikeuttaa palautumista. Matalan osaamistason ja erityisesti palvelusektorin tehtävissä puhutaan on-demand -työstä, jossa työ pakkautuu ajankäytöllisesti yhä pienempiin yksiköihin. Uhka on, että työntekijät ovat jatkuvassa valmiudessa ottaa työtä vastaan ilman valmiusajasta maksettavaa korvausta ja ilman tosiasiallista mahdollisuutta kieltäytyä työstä. Kieltäytymällä he voivat menettää seuraavan työtarjouksen. On-demand -työn ongelma on paitsi ansioiden ja toimeentulon epävarmuus, myös todellisen vapaa-ajan puute.
Hiljattain otsikoihin nousi verkkokauppayhtiö Amazon, jonka varastotyöntekijät työskentelevät kuin robotit, ilman tosiasiallista mahdollisuutta pitää taukoja. Teknologian kehitys on siis mahdollistanut asiakkaalle 24/7 auki olevan räätälöidyn palvelukokemuksen sekä nopean ja virheettömän toimitusketjun. Sen tuottavat työntekijät, jotka eivät työaikana ehdi edes vessaan.
Amazonin toimitusketju on hyvä esimerkki uuden teknologian kuluttajalle luomasta keinotekoisesta tarpeesta saada lisää tavaraa nopeasti ja mieluummin heti. TUC:n mukaan se on myös hyvä esimerkki huonosti hallitusta teknologisesta kehityksestä, joka ei tuota ihmisille aitoa elämänlaatua lisäävää arvoa – päinvastoin. Kulutuskriittinen, kestävää elämäntapaa korostava ajattelu ja ilmaston lämpenemiseen liittyvän ymmärryksen lisääntyminen on herättänyt kansalaisia ja päättäjiä näkemään kasvun rajat sekä länsimaisen kulutuskeskeisyyden luoman uhan luonnon kantokyvylle. Ajattelu on myös lisännyt vapaa-ajan arvostusta.
Miten varmistaa työntekijän kannalta kestävä työelämä?
Teknologian kehitys, ilmastonmuutos ja väestön ikääntyminen pakottavat arvioimaan työtä ja toimeentulon perusteita uudelleen kaikissa länsimaissa. Toisilla ongelma on työn liian suuri määrä, toisia uhkaa täydellinen syrjäytyminen työelämästä esimerkiksi heikon osaamisen, iän tai terveydentilan vuoksi. Työn jakamista uudelleen on tärkeää pohtia vakavasti samalla kun arvioidaan ratkaisuja siihen, miten mahdollisimman suuri osuus työvoimasta on työkykyinen, osaava ja työssä.
Ay-liikkeen ajatteluun kuuluu optimismi: yhteistyöllä ja neuvotteluilla saada aikaan muutoksia ja parannuksia.
Iso-Britanniassa vähäinen panostaminen työikäisten teknologiseen lukutaitoon uhkaa jo kilpailukykyä. Maasta on viime vuosikymmeninä hävinnyt enemmän teollisia työpaikkoja kuin mistään muualta teollistuneesta maailmasta Sveitsiä lukuun ottamatta. Yli 80 prosenttia työvoimasta työskentelee palvelutyössä, mutta palvelualojen työehdot ovat finanssikriisin myötä merkittävästi heikentyneet. Britanniassa on myös Euroopan suurin alueellinen epätasa-arvoisuus. Kaikki tämä heijastuu myös poliittisena epävarmuutena, jonka näkyvin ilmentymä lienee Brexit.
Keskustelussa lyhyemmästä työajasta ollaan hyvin lähellä ay-liikkeen olemassaolon perimmäistä tarkoitusta: miten varmistaa, että työn kehitys on työntekijän tulevaisuuden kannalta mahdollisimman kestävää. Iso-Britanniassa ay-liikkeen vaikutusmahdollisuudet ovat viime vuosikymmeninä heikentyneet. Työehtosopimusten piirissä on enää 26 prosenttia työntekijöistä. Vielä 1970-luvulla luku oli 70 prosenttia. Neuvotteluvoiman puutteessa viikkotyöajan lyhentäminen neljään päivään tarkoittaisi useimmilla työpaikoilla todennäköisesti myös palkkojen leikkautumista 20 prosentilla. Tähän vain harvalla on taloudellisia mahdollisuuksia.
Ay-liikkeen ajatteluun kuuluu optimismi: yhteistyöllä ja neuvotteluilla saada aikaan muutoksia ja parannuksia. Neuvotteluvoima vaatii kuitenkin ihmisten aktiivista halua vaikuttaa tulevaisuuteensa.
Haluammeko kääntää tuottavuuden kasvun luonnonvarojen kulutuksesta kohti lisääntyvää vapaa-aikaa ja parempaa hyvinvointia? On utopistista uskoa, että markkinat tekisivät sen itseohjautuvasti. Sen, joka näin kuvittelee, sopii miettiä, miksi Amazonin työntekijät eivät ehdi pitää taukoja ja miten luonnon kantokyvyn on käynyt.
Taina Vallander
johtaja, yhteiskuntavaikuttaminen
***