Jyty: Perheystävällisiä asenteita edistettävä työpaikoilla

Perhevapaiden uudistamistyön tavoitteena on oltava kummankin vanhemman tasa-arvoinen mahdollisuus osallistua perhe-elämään. Naisten työmarkkina-asemaa on parannettava ja työn ja perhe-elämän yhdistämiseen on löydettävä joustavia keinoja.

Jytyn Pohjois-Suomen yhdistyspäivillä Levillä 30.9. puhunut Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki haluaa tarkastella perhevapaauudistusta laajana kokonaisuutena, jossa parannetaan ennen kaikkea naisten työmarkkina-asemaa ja isien tasapuolista mahdollisuutta osallistua perhe-elämään.

– Isillä tulee olla nykyistä paremmat mahdollisuudet jäädä perhevapaalle esimerkiksi isyyslomaa pidentämällä. Isille annettavat vanhempainvapaakiintiöt eivät kuitenkaan välttämättä muuta tilannetta, jos ei tapahdu selkeää asennemuutosta perheystävälliseen suuntaan erityisesti miesvaltaisilla työpaikoilla. Esimerkiksi sijaisen palkkaaminen isyysvapaalle tulisi olla yhtä luonnollista kuin äitiysvapaallekin, Pihlajamäki huomauttaa.

Samalla on kiinnitettävä huomiota joustavan työssäkäynnin mahdollisuuksiin esimerkiksi omavalintaista osa-aikaista työtä, työaikoja ja etätyötä kehittämällä. Tällaisia perheystävällisten työpaikkojen toimintamalleja tulee vahvistaa, kuten hallitusohjelmassakin mainitaan. Uudistuksessa on myös huomioitava muutkin seikat, kuten varhaiskasvatus, päivähoito ja niiden maksut.

– Perheiden itsemääräämisoikeutta tulee kuitenkin kunnioittaa. Perheillä tulee olla oikeus itse määrittää, kuinka perhevapaat käytetään. Tämä koskee esimerkiksi tilannetta, jossa äiti haluaa imettää lasta imetyssuositusten mukaisesti, Pihlajamäki sanoo.

Vähän koulutettujen naisten asemaa parannettava

Perhevapaisiin liittyvät ongelmat näyttävät kasaantuvan vähemmän koulutetuille naisille niin taloudellisesti kuin työuranäkymienkin kannalta. Pääsy takaisin työmarkkinoille vaikeutuu perhevapaiden pitkittyessä varsinkin, jos ei ole vakituista työpaikkaa, riittävää koulutusta tai aikaisempaa työkokemusta.

Varsinkin kotihoidontuella elävät naiset ja perheet elävät taloudellisesti hyvin tiukoilla ja ero ansiosidonnaiseen vanhempainpäivärahaan on suuri.

– Kotihoidontuen lyhentäminen tai poistaminen aiheuttaisi todennäköisesti vain sen, että heikossa työmarkkina-asemassa olevat naiset jäisivät työttömäksi.

– Esiin on nostettava seikkoja, joista ei ole juuri käyty julkista keskustelua. Yksi tällainen asia on vanhempainpäivärahojen voimakas ansiosidonnaisuus, jossa ero pienituloisen ja suurituloisen välillä on hämmästyttävän suuri, Pihlajamäki jatkaa.

On myös muistettava, että työnantajat ja työntekijät yhdessä rahoittavat sairausvakuutusmaksuillaan ansiosidonnaiset vanhempainpäivärahat ja valtio kustantaa vain vähimmäismääräisenä maksettavat vanhempainpäivärahat.

Lisätietoja: Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi

Ajankohtaista

20.12.2024

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen

Lue
19.12.2024

Vaikeiden aikojen vastapainoksi tarvitsemme uskoa, toivoa ja rohkeutta

Lue
19.12.2024

Tehy hyväksyi neuvottelutuloksen yksityisen ensihoitopalvelualan työriidassa: Palkkoja korotetaan, useita parannuksia työehtoihin 

Lue
19.12.2024

Toimisto suljettu 23.12.2024 – 6.1.2025

Lue
18.12.2024

Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Lue
18.12.2024

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola edustajistossa: Nyt on palkankorotusten vuoro

Lue
18.12.2024

Puheenjohtaja Palolan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
18.12.2024

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin puhe

Lue